puran vihaani äidin kuolemasta mieheeni...

En tiedä miten selviämme tästä minun elämäni vaikeimmasta ajasta. Äitini kuoli n. kuukausi sitten munasarjasta levinneeseen syöpään reilu vuosi diagnoosin jälkeen. Minulla ei ole juurikaan ollut aikaa oman surun käsittelemiseen, kun on ainoana lapsena pitänyt hoitaa kaikki käytännön järjestelyt ja perunkirjoitus on vielä edessä.
Olen yrittänyt lisäksi olla kotona pienille lapsilleni "normaali" äiti, vaikka tietysti hekin ikävöivät mummoaan ja yhdessä ollaan itketty montakin kertaa. Kuitenkin olen halunnut lasten elämän jatkuvan ja pitänyt kiinni rutiineista, vaikka aina en olisi jaksanutkaan.
Suurin ongelma tällä hetkellä on minun ärtymykseni ja vihani äidin kuolemasta, jota puran aviomieheeni. Mies alkaa olla täysin loppu tähän ja riitelemme päivittäin. Pelkään, että jonain päivänä hän saa tarpeekseen. Miten pääsisin eroon tästä vihasta? Mieheni kokee tietysti olleensa minun tukenani parhaalla mahdollisella tavalla. Minä en koe samoin, vaan ajattelen, että hänen pitäisi ymmärtää. Olenko täysi idiootti? Ymmärrän toki, etten voi olla vihainen ja purkaa sitä mieheeni vuosikausia. En itsekään halua olla tällainen, mutta miten pääsen yli tästä?