Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mitä meille sureville kuuluu?

Aamupäivää kaikille.

Olen samaa mieltä siitä, että osa itsestä puuttuu, kun läheinen kuolee.

Hanhikki: Otan todella lämpimästi ja syvästi osaa suruusi. En tiennyt, että olet kokenut niin monta suurta menetystä. Uskomatonta, että silti jaksat mennä eteenpäin. En edes tiedä mitä itse tilanteessasi tekisin. Hienoa, että uskot läheistesi olevan läsnä ja se auttaa sinua jaksamaan. Voimia sinulle tosi paljon. :-)

Tuosta haudalla käymisestä äitini sanoi, ettei ole pakko eikä velvollisuus käydä ja tavallaan hän olikin siinä oikeassa. Hautahan on vain eräänlainen muistomerkki, ihmisten pystyttämä uskonnollinen rituaali. Hänhän on läsnä elämässäni lähes koko ajan. Toisaalta itselleni on ollut tärkeää käydä äitini haudalla aika usein, koska se on osa sitä surutyötä. On vaan joskus hyvä hiljentyä haudan ääreen. Jos ei jaksa käydä haudoilla, niin siellä ei ole mikään pakko käydä. Ihan vaan ajan kanssa ja kun taas tuntuu siltä, että voi siellä käydä.

Hienoa kuulla, että muutkin ovat alkaneet tehdä asioita, joita edesmennyt omainen teki. Mirjam: Äitisi aforismivihko kuullostaa tosi hyvältä ja on varmasti lohduttavaa. Minulla on kaikki äitini almanakat, joihin hän kirjasi vointinsa, ilman, mitä he söivät, mitä tekivät jne. ja olen itsekin pitänyt sellasta yli vuoden verran. Minulla on äitini saamia vanhoja kirjeitä ja korpulla myös meidän välistä kirjeenvaihtoa vuosien vuosien takaa.

Kutominen on todella lohdullista. Itse asiassa päätin tehdä ne ekat sukat uudestaan ja oikein, kun se eka kerta oli sellasta harjottelua. Niistä tuli ihan hassut ja ihan liian isot. Mä kudoin siinä välissä yhden sukan vauvalle ja hiffasin, kuinka se menee. Mä ajattelin sitten, että mä voisin alkaa kutoa villasukkia esim. pitkäaikaishoidossa oleville vanhuksille ja/tai sytomyssyjä syöpäsairaille. Äidilläni oli niitä aika monta, joten voin niitä käyttää esimerkkinä. Kudon tässä ensin sukkia miehelleni, kummitytöille, ystävän vauvalle ja sitten alan uuden projektin. On niin monia tapoja auttaa ja tukea. Haluan päivätyöni lisäksi olla avuksi myös vapaa-aikanani.

Ok, jaksamista kaikille ja aurinkoisen kuulasta syyspäivää. Elämässä on paljon aihetta iloon, kun vaan oppii näkemään ne hyvät asiat..
Siipi maassa | 22.9.2011 klo 10:14:43