Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: iskää ikävä <3

Iltapäivää kaikille.

Täällä on äitiä ikävä. Hänen kuolemastaan tulee ensi kuussa kuluneeksi 2 v.

Gallialainen: Voimia sinulle kovasti tilanteeseesi. Itse uskon henkimaailman asioihin ja uskon äitini olevan paljonkin läsnä. Se henkinen side, joka meillä oli hänen eläessään, ei ole katkennut kuolemassakaan. Itse asiassa hän tuli kertomaan minulle, että se toinen näkymätön maailma on olemassa, hän on siellä ja hänellä on nyt kaikki ok. Se on hyvin lohdullista. Uskon äitini olevan nyt suojelusenkelini ja kulkevan rinnallani.

Se on ihan totta, että eka vuosi on vaikein. Ekat merkki- ja juhlapäivät ovat rankkoja ilman sitä rakasta omaista. Jotkut asiat muuttuvat väistämättä rakkaan kuoltua. Toisaalta, kun aikaa kuluu, niin sitten alkaa muistaa niitä hyviä asioita ja itse ainakin olen päättänyt jatkaa elämääni äitini viitoittamalla tiellä. Hänellä oli tosi rankka elämä ja vaikea liitto isäni kanssa, mutta hän kulki sen pystyssä päin, hänellä oli korkeat moraaliset periaatteet ja hän antoi paljon hyviä neuvoja. Jaksoi aina kuunnella ja auttaa muita. Niin itsekin teen. Tärkeintä on minusta vakavan sairauden tai muutenkin vaikeuksien aikana kulkea rinnalla ja tukea, vaikka ei aina paljon muuta voi tehdäkään. Ihmiset muistavat sen, kuka on kulkenut rinnalla ja kuka ei. Kaikista ei vaan ole siihenkään, ainakin niin kauan, kun jokin asia ei itseä omakohtaisesti kosketa. Elämä koskettaa meitä kaikkia, niin hyvässä kuin pahassa. Se suru ja ikävä on laantunut, mutta tietynlainen tyhjyys on jäänyt jota ei voi millään täyttää.

Suremiseen ei ole mitään aikarajoja. Vaikea on ulkopuolisen siihen mitään sanoa, varsinkaan, jos ei ole itse läheistä vaikealle sairaudelle menettänyt. Se kestää minkä se kestää, jossain muodossa koko loppuelämän. Olkaa itse itsellenne armollisia ja ymmärtämättömille voi sanoa, että tämä nyt kestää oman aikansa. He joko ymmärtävät tai sitten eivät. Itseäni ärsyttää kaikista eniten kaikenlainen toisen ihmisen kokemusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten vähättely. Kukaan ei voi toisen puolesta tietää, miltä hänestä tuntuu tai millaiset kivut hänellä on. Jos syöpäpotilaalla on pahat kivut, niin ne ovat hänelle totta. Ne pitää ottaa todesta ja hoitaa. Jos minä suren äitiäni, niin se on minulle totta, vaikka joku toinen haluaisi väittää, että valkoinen on musta ja musta on valkoinen. Ei muuta kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllä useimmat ymmärtävät viimeistään sitten, kun oman vanhempansa tai läheisensä menettävät.

Marzo24: Niin, voihan olla, että se omenapuu suree. Komppaan gallialaista, että voithan mennä sen alle istumaan ja seuraa, mitä tapahtuu. Ainakin se voisi jonkinlaista lohtua antaa. Tai entäs jos alkaisit hoitaa isäsi omenapuuta osana suruprosessiasi? Elämä jatkuu, aika jännällä tavalla välillä.

Tosiaan jaksamista kaikille muillekin ja yritetään nauttia tästä kesästä ja elämän pienistä hyvistä asioista. Kukin toki tavallaan.
Siipi maassa | 9.7.2012 klo 12:52:29