Äitini kuoli 3.9 munasarjasyöpään

Olen kirjoitellut viimeksi tuonne saattohoito-palstalle. Äitini siis kuoli pe- aamuna 3.9. sairastettuaan 3 vuotta munasarjasyöpää. Hänen siunustilaisuus oli viime torstaina ja uurnan laskukin oli jo viime perjantaina.

Kaikki on käynyt niin nopeasti. Olin loppuun asti hänen vieressään, pidin kädestä kiinni kun hän poistui tästä maailmasta. Kovasti olen häärännyt ja hoitanut asioita, olin viime vkon pois töistä. Minusta tuntuu jotenkin etten tajua koko asiaa, näin äitini sairauden murtamana, näin kun hän kuoli. Äsken itkin kovasti kun ajattelin äitiäni. Voiko ihminen olla näin shokissa vieläkin vai mitä tämä on?

Käyn vaihe vaiheelta yhä läpi äitini viimeisiä päiviä, olin mielestäni hyvin vahva. Olin päättänyt sen ja tiesin, että äitini luotti minussa siihen, että teen kaikkeni hänen vuokseen. Kävin isäni luona kylässä tänään, siellä oli tyhjä sänky, ei äitiä siellä heiluttamassa enää. Isäni ja sisarukseni sanoivat myös, että onko tämä edes totta?

Olen menettänyt veljeni viisi vuotta sitten sairauskohtaukseen. Se oli kova paikka meidän perheelle. Muistan että vielä jouluna romahdin, veljeni kuoli keväällä.

Nyt alkaa ilmeisesti vasta se surutyö..miten te muut olette selvinneet siitä?