Re: Miten tästä selviää? Eteenpäin on kai mentävä päivä ja hetki kerrallaan.

No 11.12 oli mieheni siunaus- ja muistotilaisuus, minne saimme perhetuttumme papiksi. Tilaisuus oli läminhenkinen ja mieheni näköinen. Ei turhia krumeluureja tai protokollaa. Siunaus-ja muistotilaisuuden onnistuminen helpotti oloa. Olo ei tietenkään kestä ikuisesti vaan odottelen jo seuraavaa "aaltoa" tässä surussani. Elämä kuitenkin alkaa palata arkisiin uomiin ja yöt sujuvat jo nukkuen tosin lyhyemmin. Vuoden alusta palaan koulun penkille suorittamaan opintoni loppuun. Kotona soi rock ja kävellessäni tanssahtelen hieman. Yritän ajatella, että jos mieheni istuisi sohvalla ja katselisi touhuani iloisena ja aktiivisena hän olisi iloinen. Olimme melko iloinen pariskunta ja löysimme pienistä asioista ilomme. Sitä ajatusta toteuttamalla varmasti tästäkin on mahdollista jatkaa. Sitten kuitenkin iskee taas se "takapiru", joka sanoo mielessä että et sinä voi etkä saa, ei vielä. Iloinen leski on jotenkin vääränlainen se sanoo. Sisin tietää että tuo ei ole totta, mutta sen syrjään työntäminen vie tavattomasti voimaa, eikä auta vaikka ystävät sanovat että nauti vaan hyvistä hetkistä, sillä kyllä sinä ne ansaitset.