Re: Äiti

Huomenta kaikille.

Luin läpi koko viestiketjun. Kiitos kauniista runostasi Korp. Osanottoni teille kaikille äitinne menettäneille.

Itse menetin äitini tasan 8 kk sitten eli 11.8.2010 pitkälle edenneeseen kohtusyöpään. Viimeinen taistelu kesti vuoden, mutta periaatteessa hoitojen loppumisen jälkeen elinaikaa oli vain 3 kk.

Tuttuja ovat kuvaamanne tunteet. Minäkin elin kuin robotti sen jälkeen, kun kaikki ns. viralliset asiat oli hoidettu. Elin enkä kuitenkaan elänyt. Piti oikeen opetella elämään ilman äitiä ja tukeutumaan muihin ihmisiin niissä tilanteissa, joissa tapasin tukeutua häneen.

Olen samaa mieltä siitä, että rakkaamme kulkevat rinnallamme. Tunnen äitini läsnäolon lähes joka hetki. Hän on täällä, vaikka hänen fyysinen kehonsa kuoli. Elämä ei lopu kuolemaan, vaan se jatkuu jossain toisessa olomuodossa.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että päivät vaihtelevat. Välillä menee paremmin ja sitten on taas ihan hirveä olo. Mulla on ollut aika vaikeaa tässä pari viikkoa. Ahdistaa tulevat merkkipäivät, äidin syntymäpäivä ja äitienpäivä. Aika lieventää surua, mutta kaipausta ei. Kaipaus on ja pysyy, muodossa tai toisessa.

Toisaalta onhan parempi, että äitini pääsi pois, kun oli niin sairas. Nyt hänellä on hyvä olla, ei enää tuskaa eikä kipua tai muita maallisia vaivoja.

Voimahalit kaikille samassa tilanteessa painiville. Kyllä se elämä jatkuu, vaikka välillä kaatuillen ja kompastellen. Itse olen saanut voimaa äitini esimerkistä ja niistä periaatteista, joilla hän elämänsä eli.

1. On parempi yrittää ja epäonnistua kuin olla kokonaan yrittämättä.
2. Lasi on aina puoliksi täynnä eli jokaisen sadepilven reunus on hopeinen. Joskus se pitää hakemalla hakea.
3. Elämä on jatkuvaa oppimista, kasvamista ja kehittymistä ihmisenä kohdusta hautaan.

Näillä periaatteilla siis matkaan kohti uusia haasteita. Jaksamista teille jokaiselle.