Re: Miten tästä toipuu?

Voi, mistä löytäisin sanat, joita voisin tässä kohdin sanoa! Kaikki tuntuu niin ontolta ja lattealta mutta en osaa muuta kuin kertoa osanottoni tässä surullisessa tilanteessa.

Olet äitinä ja olette perheenä joutuneet kokemaan sellaista, mitä ei toivoisi kokevansa - eikä osaisi edes kuvitella jotuvansa kokemaan.

Miten turhalta ja väärältä tuntuukaan se, että nuori, jolla on koko elämä edessään, joutuu täältä poistumaan. Elämä on niin ennalta arvaamatonta ja joskus niin kovin, kovin kohtuutonta.

Suru ja ikävä on varmasti tällä hetkellä niin musertavia, ettei mikään tunnu lohduttavalta. Mutta jossain vaiheessa, kun pahin suru hellittää otettaan, teillä on tytöstänne ihanat muistot, jotka kantavat varmasti eteenpäin.

Ajatellen tyttönne näkökulmasta: hän joutui tilanteeseen josta ei enää ollut ulospääsyä mutta hän on todella saanut olla rakkaittensa ympäröimänä loppuun saakka ja hän on saanut tärkeiksi kokemansa hyvästit ym. hoidettua. Ja saanut nukahtaa kivuttomasti rakkaan äitinsä ollessa turvallisesti vierellä.

Hautajaisten jälkeen alkaa surutyö varmaankin todenteolla. Tuota raastavaa kipeyttä ja surua ei voi oikein ottaa pois muutoin kuin käymällä sen läpi. Ikävä, suru ja kaipuu ei varmasti poistu koskaan mutta ajan kanssa muuttaa muotoaan niin ettei se enää tee niin kipeää.

Eläkää yhdessä muistoja tytöstänne, puhukaa hänestä hänen ystäviensä ja poikaystävän kanssa - sitten kun jaksatte. Seurakunnasta voi kysellä sururyhmistä. Myös psykologin juttusille voi hakeutua, jos tuntuu että vieraalle on helpompi puhua.

Toivon koko sydämestäni teille kaikille jaksamista ja muistojen lohduttavaa ja parantavaa voimaa.

Carinna