Re: enkeleitä,onko heitä?

Osanottoja ja paljon voimia sinulle! Minulla oli 3 -vuotias lapsi äidin kuollessa ja toinen syntyi vuosi äidin kuoleman jälkeen. Niin suuri ikävä on äitiä ja suuri suru, että äidiltä jäi kokonaan näkemättä tämä nuorimmainen, neuvoja ja keskusteluja äidin kanssa lastenhoidosta ym. kaipaa niin suunnattomasti.. Mutta lapset ovat olleet surun käsittelyssä myös todella tärkeitä, joutuu heidän kanssaan olemaan täysin hetkessä. Kun aikaa kuluu, suru ei häviä, mutta ilo kasvaa elämässä, niin kuin moni on todennut ja olen huomannut, että se pitää paikkansa.

Uskomatonta on, että pieni vauvakin vaistoaa, että jos äiti itkee, mutta on ollut hyvä myös lapsille nähdä, että äidinkin on ihan ok itkeä, jos siltä tuntuu, koska se helpottaa ja varsinkin isommalle pystyy selittämään, että miksi äiti itkee. Nyt isompi täyttää kohta 5v. ja ei enää muista niin tarkasti äitiäni, vaikka isoäidistä puhutaan ja toivotetaan hyvää yötä isoäidin tähdelle joka päivä. Onneksi on videoita ja kuvia tallessa!

Tuo kirjoittamasi äitisi viime hetkistä toi kyyneleet silmiini, oli varmasti todella raskasta katseltavaa ja koettavaa. Itse en ehtinyt paikalle äidin kuolinhetkelle, eikä kukaan muukaan, edes hoitaja. Itse olen varma, että äiti valitsi hetkensä lähtöön niin itse. Ja olen varma, että johonkin kauniiseen paikkaan hän lähti, koska suuri hymy jäi äidin kasvoille...

Itsellä on jonkin verran ollut univaikeuksia, lähinnä osa tietysti kuuluu tähän vauva-arkeen, mutta minua on auttanut liikunta ja etenkin kävelyt yksin ajatusten kanssa metsän läheisyydessä.

Toivon sinulle paljon jaksamista arkeen ja surun käsittelyyn! Ja toivottavasti univaikeudet helpottavat!