Re: kaipuu

Kirjoitit juuri niillä sanoilla kuin itsestänikin tuntuu. Isäni kuoli alle 6 kk sitten. Ahdistavin aika on ohitse, itku tulee kuitenkin yhä lähes joka päivä ja välillä tulee kovin avuton olo. Aikaa on kuitenkin kulunut jo niin paljon, että kaipuusta ei oikein enää viitsi puhua muiden kuin äidin ja veljen kanssa (joskus myös miehen), jotka oikeasti ymmärtävät. Eikä juuri kukaan enää edes kysy, miten jaksan tai voin.

Tiedän kyllä, että aika auttaa ja on jo auttanut. Ikävä on kuitenkin kova, ja eikä tämä ikävä varmasti helpota koskaan. Toisaalta olen äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on ollut sellainen isä, jota kaipaan valtavasti.

Voimia sinulle kaipuun keskelle...