Re: En vain kestä enää

Mulla tulee tässä kuussa 5 kuukautta mieheni kuolemasta. Välillä päivät sujuvat hyvin, välillä suru lävähtää vasten kasvoja kovalla voimalla vieden mukanaan. Minäkin olen poissa työelämästä vähän aikaa, olen lähdössä uudestaan opiskelemaan ja välillä itken yksin ollessani ettei kukaan vaan näkisi ja yritän leikkiä reipasta, kun tyttö tulee koulusta. Haudalla käyn usein ja vielä useimmin puhun hänen kuvalleen ja muistelen miltä hänen äänensä kuullosti, miltä kosketukset tuntuivat ja miltä hän tuoksui,kun tuli töistä, muistelen hänen suudelmiaan ja nauruaan. Sitä miten hyvä mulla oli olla hänen kanssansa. Nyt on niin tyhjää, niin surulista, niin lopullista. Se on iso menetys, kun menettää toisen noin ja toipuminen kestää. Täytyy vain mennä päivä kerrallaan ja oppia elämään tämän kanssa, onneksi on jo valoisampaa ja kesä edessä. Talvi oli muutenkin niin pimeä ja lohduton. Mä en latele kliseitä tai tyhjiä sanoja sulle, vaan sanon, että ymmärrän tunteesi ja sulla on oikeus niihin niihin niin kauan, kuin siltä tuntuu. Älä inhoa itseäsi, sä olet ihminen, joka on menettänyt paljon. Lähetän halauksen ja lämpimän ajatuksen, tällä hetkellä ajattelen sua ja jaan surusi saman kokeneena. Voimia.