Re: Isän vierailu

Itse olen kokenut samanlaisia kokemuksia anoppini kuoleman jälkeen, joka myös kuoli syöpäään. Tunsin usein hänen läsnäolonsa ensimmäisen vuoden aikana hänen kuolemastaan. Vanhin poikani oli 10 kk, kun anoppini kuoli. Poikani näki hänet selvästi myös. Oli usein hetkiä, kun poikani kesken leikkien siirsi katseensa nojatuoliin, hymyili ja vilkutti. Kerran nukahtamisen aikaan makasin sängyllä poikani sängyn vieressä ja sänkymme patjan pääty laski alas(joustinpatja) aivan kuin joku olisi siihen istunut. Tuijotin suu auki patjaa, joka hetken päästä nousi ja poikani alkoi tuijottamaan sängyn lähelle ja seurasi tiiviisti liikettä hänen sänkynsä yläpuolelle ison hymyn kera. Hänen ollessaan puolitoistavuotias leikimme sängyllä, yhtäkkiä hänen katseensa siirtyi taakseni, poikani osoitti sormella ja sanoi "täti". Kysyin hämmästyneenä, että "mitä, missä?", hän osoitti uudestaan ja sanoi "täti". Tällaisia hetkiä jatkui koko vuoden jonka jälkeen ne loppuivat. Ajattelin, että luultavasti anoppi pääsi rauhaan, koska hänellä oli eläessään ollut suuri huoli perheemme pärjäämisestä, ja luonnollisesti suuri suru, koska poikani oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa.
Tämä kyseinen poika näki viimeksi tämän "enkeli-mumman" pari vuotta sitten yöllä. Hän aamulla kertoi, että yöllä täti taulusta tuli hänen luokseen valon kanssa katsomaan, koska poika ei saanut unta. Meillä on olohuoneessa anoppini kuva maalattuna tauluun.
Isäni sairastaa tällä hetkellä levinnyttä syöpää ja on enää ajan kysymys, koska hänen hetkensä tulee. Uskon, että myös hän tulee katsomaan meitä joskus. Ja toivon myös niin.