Re: Kun viimeiset päivät ja sanat eivät jätä rauhaan...

Otan osaa suuruusi!

Minä olen kanssa miettinyt sitä miten mukavampaa olisi, jos päälimmäisenä voisi olla niitä hyviä muistoja, mutta niin se vaan pyörii se kuva siitä lähimmäisestä kuolinvuoteella. Äitini osalta mietin hänen kuolemaa aamun illoin varmaan yli vuoden, sitten en enää ihan niin usein. Mutta nyt kun isänikin lähti yhtä ikävällä tavalla, niin välkkyy päässä heidän molempien viime viikot. Kysymys päässä: Kun ihminen kuolee rajuun syöpää ennen aikojaan, sairaalassa makaillen ennen, ei hän varmaan onnelisena kuole? Vaan kyllä hänelle varmaan jää elämästä ikävä kuva. En tätä kylläkään pystynyt vanhempien kanssa viime viikkoina miettimään, vaan yritimme puhua kaikesta muusta, kunnes ihminen vakavasti sairaana muuttuu, eikä hän ole enää läsnä. Mitä heillä päässä mahtoi pyöriä?

Olen miettinyt myös mikä on se oikea terve tapa surra. Puhutaan että suruaika pitää olla.... Ilmeisesti ei kuitenkaan ole hyvä, jos kuolema jää välkkymään päähän, vaan siitä olisi päästävä, jotta oma elämä voisi täysipainoisena jatkua. Tätä oman terapeutin kanssa käyn läpi.