äitini muistolle 8.5 .2014

Rakas äitini nukkui pois 11vuoden syöpä taistelun jälkeen. Lähtö oli todella rauhallinen. Silti suru ja shokki tuli minulle , vaikka äidin syöpä tiedettiin ettei mitään ollut tehtävissä.. kaksi viikkoa äitini taisteli tk akuutti osastolla , jossa oli todella hyvä hoito ja hoitajat, jotka ymmärsivät myös omiasia.

Törmäsin toki myös palveluun , että kaikki terveyskeskuksen hoitajat eivät sinne sovellu, vaikka ovat tutkinnon käyneetkin ykskin hoitaja mulle tokasi, että sen takia äitini ei päästänyt irti, että hän roikkui minussa, tyttäressänsä... se oli hoitajalta alaarvoista ..

Tänään oli saatto äiti siirrettiin tk kylmiöstä kappelin kylmiöön odottamaan siunaustilaisuutta. Monia tunteita tässä olen kahden viikon aikana läpi käynyt ensimmäinen reagtio jonkinlainen shokki , kurkkua kuristi , tuntui pelkältä painajaiselta , kaikki päivät menneet sumussa.. äidin vierellä olin jokapäivä saatoin olla 8 tuntiakin päivässä. Silitin äidin kättä, juttelin hänelle ja syötin silloin, kun ruoka vielä maistui.

Nyt , kun pari päivää kuolemasta mennyt lohduton suru, itsellä tuntuu että voimat loppuu .. olen isän tukena hoitanut asioita miten paljon on selvää pitänyt ottaa sopia arkku / tuhkahautaus ja päivämäärät, muistotilaisuus, kukkalaite, vainajan siirto... eikä tuossa ole edes kaikki vielä, vaikka isän tukena hänen kans asioita hoidan , silti tuntuu että suru vie mukanaa , toisinaan olen niin turta en tunne mitään ja oma elämä täysin pysähdyksissä muiden asioiden takia , itsellä kaksi raskasta keskenmenoa hiljattain ja niistäkään en ole vielä toipunut ja sitten tämä äidin homma.

outoa se, kun ei tarvitsekkaan lähteä rakkainta kattomaan sairaalaan, kuten tämän kaksiviikkoa siellä olin joka ikinen päivä, tulee hetkiä, että pitäs sairaalaan soittaa miten äidin yö mennyt, sitte tajuaa ei äitiä siellä ole enää. Järki tajuaa, mutta sydän ei halua sitä ymmärtää. Äiti oli munulle se , jolle kaikki kerroin ja hän aina neuvoi ja kuunteli ja ohjasi .. vaikka itse olen kihloissa jo , mutta silti äiti on aina äiti.

Nyt vaan , kun jaksas jollain käsittää miten jaksaa eteenpäin ?? ikävä ja suru vuorottelee ja tuntuu henkisesti todella pahalta minusta.. omen elämäni heitin syrjään, kun laitoin äidin kanssa olemisen etusijalle ja siitä olen kiitollinen. Silti tuntuu miten uskalla omaa elämääni alkaa jatkamaan ?? sitten , kun äiti siunattu maan multiin.

Kohtalon toverit kirjoitelkaahan mulle!