Re: ....me kaikki suremme....

Hei vaan kaikille!
Muistelin juuri ennen kuin tulin palstalleettä mieheni kuolemasta on vasta kolme kuukautta ja se tuntuu iäisyydeltä. Työtä kaiken elämisen ja asioiden eteen on tehtävä nyt yksin ettei aika ja voimat tahdo riittää. Suru on päivittäin mielessäni vaikkei sitä töissä pysty näyttämään ja yritän kovin laittaa asioita huumorilla vaikka sydämessä tuntuu kuin puukkoa väänettäisiiin.Mutta totta on se että muut eivät sitä omaa tunnetta ymmärrä vaikka olisivatkin myötätuntoisia. Aina ei edes ehkä osata olla sitäkään itsestä pikkuiset maalliset asiat saavat muissa isot mittäsuhteet. Myös kloukkauksille on tullut yliherkäksi, mutta ei auta kuin niellä ja nuolla haavansa kun on yksin.
t. hanhikki