Re: Mitä meille sureville kuuluu?

Hei elämänpyörä. Kysyit minulta viestissäsi olenko jutellut ammattiauttajan kanssa ja isäni sairastamisaikana ja kuoleman jälkeen en ole käynnyt juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa. Aikaisemmin kylläkin, koska näitä kuoleman tapauksia on ollut useampia lähivuosina mm. molemmat pappani ja toinen heistä kuolikin yllättäen jouluna 2010 vain 69-vuotiaana. Silloin ajattelin että nyt on liikaa kestettävää, koska isäni odotti silloin koepala tuloksia, jotka olivatkin sitten puhtaat ja sain taas voimaa ja koin suurta iloa ja suunnnittelimme tulevaa eteenpäin. Isäni oli niin iloinen "puhtaista papereista" ja lauloi joululauluja joulunkin jälkeen ja sai elämänhalunsa takasin. Olimme niin iloisia ja onnellisia kaikki, isäni, perheeni, ja isän kumppani.

Ja sittenhän se matto vedettiinkin jalkojen alta ja isä kuoli tosiaan kahdessa viikossa. Sitten tuli hautajaisvalmistelut, paperisota ym. tehtävät hoidettaviksi ja voimat vain jotenkin riitti kaiken organisoimiseen ja tähän asti on jotenkin jaksanut. Nyt en vain ole enään varma omasta jaksamisesta,kun vielä unetkin piinaavat ja yöt ovat niin huonoja. Haluan vain isän takaisin!! Tuntuu että voisin heitellä tavaroita pitkin seiniä,huutaa ja raivota. Kaipaan isää niin kovasti ja tarvitsisin häntä vielä.

Toisaalta yritän olla onnellinen näistä 29-vuodesta, jotka olimme yhdessä. Moni ei saa pitää vanhempaansa edes näin kauaa, Ja onhan minulla vielä äiti, joka tukee aina. Kaikilla ei ole näinkään.

Olen ajatellut juttelevani ammatti-ihmisen kanssa, koska nyt se tarve tuntuu olevan suurin, koska ne tukijoukot ovat harventuneet ja oikeastaan kaikki läheiset ovat tavallaan "sujut" isän kuoleman kanssa. Minä vain taistelen vastaan. Nyt olisi sitten tieten aika kertoa ammattiauttajalle huolista, tunteista ym, jotta edes saisi yöksi rauhan ja mahdollisuuden levätä.

Kiitos viesteistäsi ja välittämisestä!