Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äidin kuolema

Kiitos että kirjoitit tänne ja kerroit omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi! Ja paljon voimia sinulle jotta jaksat olla isäsi rinnalla. En tiedä pahempaa uutista kun kuulla että jollain on syöpä eikä mitään ole tehtävissä. Tiedätkö, en usko että olisit voinut tehdä mitään toisin. Syöpä on hirveä tauti ja valitettavasti on monia syöpiä joihin ei ole hoitoa. Älä siis missään nimessä syyllistä itseäsi, et olisi voinut tehdä mitään toisin. Minun äidillä oli myös hormoonihoitoja, ylipainoa eikä liikkunut tarpeeksi kun nivelrikko esti sen. Mutta en usko että hän olisi voinut tehdä mitään toisin, enkä valitettavasti minäkään. Syöpä tulee monelle täysin arvaamatta, tiedän myös hyväkuntoisia, hoikkia, täydellisen terveitä elämäntapoja noudatttavia jotka myös syöpä vienyt. Itse uskon että pitää yrittää liikkua, syödä terveellisesti (järjen rajoissa) jne.mutta ei unohtaa myös nauttia elämästä. Minä haluan uskoa että meidän kohtalo ja päivien lukumäärä on ennalta päätetty. Ja onneksi emme itse tiedä sitä koska meidän aika on tullut. Pappi puhui samasta asiasta nuoremman pojan kastepuheessa ja se liikutti minua.. Itse yritän nauttia pienistä asioista ja mennä päivän kerrallaan. Toivoen että jonain päivänä suru helpottaa ja sen kanssa on helpompi elää. Nyt on ollut vaikea vuosi takana, äidiksi tuleminen ilman äitiä on todella vaikeaa. Minulle suurinta surua aiheuttaa se ettei äitini näe poikieni kasvavan. Hän rakasti lapsia yli kaiken eikä nyt pääse nauttimaan tästä ajasta. Jokainen taito jonka pojat oppivat aiheuttavat surua... Ja katkeruuttakin että syöpä vei äitini aivan liian varhain. Tyhjyys äidin jälkeen on niin suuri, eikä enää sellaista tukea jonka kanssa puhua kaikesta..mutta ehkä tämä pikku hiljaa helpottaa.. Minä olen myös kova puhumaan mutta nyt en ole kyennyt puhumaan äidin kuolemasta. Ehkä ajan kanssa sekin helpottaa ja voin puhua ja muistella äitiä nykyistä enemmän.. Sinun poikasi on ihana, miten suurta lohtua hän tuottaa kauniilla sanoilla. Itse uskon sanaan. Minun nuorin vain 9 kk eikä ehtinyt nähdä mummia. Vanhin 2v10kk muistaa mummin, toivottaa hänelle hyvää yötä, halailee kuvaa jne. Yritän joka päivä puhua edes jotain mummista ettei vaan unohdu. Ja haluan uskoa että jonain päivänä vielä tavataan...
Momi77 | 17.7.2014 klo 21:41:13