Äiti nukkui pois

Niin loppui pitkä taistelu, kolme kk vajaa 2 vuotta.
Lauantaina käytiin katsomassa äitiä, ilme oli niin surullinen. Eilen tuli soitto että on mennyt huonoon kuntoon.. hoitaja sanoi että ei voida tietää milloin lähtee, voi olla muutama päivä. kaksi ja puoli tuntia soiton jälkeen päästiin matkaan mutta ajaessamme tuli soitto että äiti oli kuollut tunti sitten.
Me ei keritty!! me ei keritty, huusin.
Mentiin kuitenkin saattokotiin jossa hoitaja talutti minut katsomaan äitiä. Olin pelännyt tätä jo liian kauan. Tärisin ja itkin ja sanoin, pelkään. Lopulta kurkistin huoneeseen ja tuli rauha.
Tajusin heti, että äiti ei ole enää siinä. Hän on poissa.
Ruumis oli ihan eri näköinen kuin meidän äiti.
Suu oli jäänyt auki ammolleen, ihon väri valkoinen.
Harmittaa ettei keritty. Kadun, etten päivällä puhunut hänelle. Hoitaja oli kysynyt haluaako, että tulenko minä ja hän oli nyökännyt. Kuoleman hetkellä kukaan omainen ei ollut vierellä. Hoitaja oli sanonut isälle että hän nyt nukkuu ja isä oli ajatellut mennä hetkeksi asioille.
Sitten hän kuoli.
Toisaalta tuli helpotus.Nyt on kivut ja säryt ohi, ei rakkaan tarvitse miettiä huomista päivää.
Olen kuitenkin tosi ylpeä siitä, että pystyin menemään katsomaan rakasta.
Lapset kiljuu jaloissa, enkä yhtään jaksaisi. :(