Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Mami - lämmöllä muistellen 24.12.2014

Hei!

Minun rakas äitini eli mammani menehtyi jouluaattona 2014 eli 8 kuukautta sitten. Se aamu on jääny kristallinkirkkaana mieleeni. Ne kaikki tunnelmat. Se pimeys. Joulukuusi. Itku. Semmonen käsittämätön "Mitä nyt oikein tapahtuu?" -fiilis. Ensimmäinen joulu, kun ei lahjoja olisi edes tahtonut avata. Ei vaan olis voimat riittäny. Mutta sieltä löyty mm. äitin viimesillä voimillaan kuotomat villasukat, ja äitin käsialalla kirjotetuista pakettikorteista tuli suuria aarteita.

Äiti sairasti 12 vuotta rintasyöpää. Lopuksi se oli levinnyt luustoon asti ja ilmeisesti alkanut leviämään myös keuhkoihin. Minä olen uskossa, ja rukoilin monta vuotta, että äiti parantuisi sairaudestaan. En tiedä, miksei parantunut. Eikä kukaan sitä koskaan varmasti osaa kertoa, miksi joku paranee ja joku toinen ei. Mutta uskon, että rukoukset vaikuttivat siihen, että ehdin opiskelupaikkakunnalta 600 km päästä vielä äitiä tapaamaan, ja saimme yhdessä katsoa Idolsia televisiosta ja olla vierekkäin, ennenkuin kaikki tapahtui niin äkkiä.

Sain saatella äitin matkaan "Suurin on rakkaus" -raamatunkohdalla, joka on ollut todella suuri lohtu itselleni. Tuo Suuri Rakkaus kantaa kuolemankin yli. Äiti katselee sieltä taivaasta välillä, mitähän lapset ja isä puuhailee, on varmasti rakentanut talon ja odottelee meitä jo kärsimättömänä, kuten aina kotonakin odotteli (oli siis kotiäitinä).

Itse olen 24-vuotias. Elämä on siis hurjasti muuttunut nyt, koska sairauden aika oli sitä ns. "normaalia" arkea. Enpä edes muista mitä se oli ennen sairautta. Nyt katselen asioita hieman eri vinkkelistä ja totuttelen elämään näin. En halua olla katkera, vaikka jotkut asiat toki aiheuttavat katkeruutta, kuten se, ettei äiti ikinä näe minun joskus toivottavasti tulevaa miestä eikä tulevia lapsenlapsiaan. Ehkäpä ne lapsenlapset siellä taivaassa mummunsa kanssa odottelevat, milloin on aika saapua tänne. Ajatus on lohduttava.

Luulen, ettei voi sanoa, että tällasesta tilanteesta voi "toipua". Muuttunut sitä vastoin olen. Silmiin on tullut aikuisen katse. Ja suru on muuttanut muotoaan. Tuskinpa se ikinä häviää. Olen antanut surun rauhassa kulkea mukana, se saa olla ja tulla ja mennä. Siitä on tullu osa minua jo. Minulla on ollut työkaluja ja lupa käsitellä surua - onneksi.

Tiedän, että oma synttäri ja äitin synttärit on vaikeita paikkoja (Olimme syntyneet samassa kuussa) ja tuo jouluaatto sekä minun nimpparit tammikuussa, milloin äiti haudattiin. Mutta toisaalta kuolema tuo siihen aattoon jotain syvyyttäkin. Joulu ei ole vain materialismia ja joulutonttuja, vaan Jeesuksen syntymäjuhla ja äiti pääsi Jeesuksen luokse juuri jouluna. Se muistuttaa aina siitä..

Minua on koskettanut monta biisiä, yhdeksi erityisen tärkeäksi on muodostunut tämä, koska niin omakohtaset sanat:

http://www.youtube.com/watch?v=mQrVWJ2TpsQ

1. Joulun aatto nyt saa,
jo ilta tummuu ja hiljenee maa.
Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon,
kuka yksin näin kylmässä on?
Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain
jälleen kynttilän haudalle tuo.
Paikka hiljainen on, tumma, liikkumaton;
äidin haudalle valon hän suo.

2. Liekin niin häilyvän,
tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa.
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin,
sitä katsovi ja taas odottaa.
koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa
kera muiden taas kuin ennenkin.
Mutta niin hiljainen koti yksinäisten,
on kuin puuttuisi siunaus sen.

3. Äänen hiljaisen, sointuvan
nyt jostakin kuulevi hän,
joka lämpimin lausehin lohduttaa,
joka nousemaan katsehen saa.
Älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää.
Joka hetki sun luonasi käyn.
Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon,
josta lähdit. Sun valonas käyn.

4. Joulun ensimmäisen
mä olla tallissa härkien sain.
Sinne tähtäset tuikkivat valkeuttaan,
sinne saapuivat tietäjät maan.
Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään,
sinun joulusi kauniiksi teen.
Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat
voivat peittyä kirkkauteen.

Kiitos kun sain kirjoittaa ja anteeksi pitkä teksti. :)
Siunausta ja lohdutusta meille kaikille sureville. <3
ruut | 29.8.2014 klo 16:11:42