Re: enkeleitä,onko heitä?

Aurinkoista iltapäivää kaikille.

vain ikävä jää: Ymmärrettävästi viikonloppu on ollut henkisesti raskas sinulle. Minäkin olen sitä mieltä, että vihainen saa olla läheisen ihmisen menetyksestä sairaudelle nimeltä syöpä. Surra saa niin kauan kuin haluaa ja on tarve, omalla tavallaan.

Itsekin olin vihainen, miksi hyvät ihmiset saavat sellaisen taudin kuin syöpä. Äitini syöpä oli varsin aggressiivinen ja gradius III, kun se todettiin. Ensimmäisellä kerralla se parani, oli vuoden ns. sairaudeton aika, mutta sitten se puhkesi uudelleen eikä mikään hoito auttanut. Toisaalta, kun se uusi, niin luulen äitini tilanteen nyt paremmin ymmärtäen, ettei hän halunnutkaan parantua. Kuolema oli helpotus ja ulospääsytie isäni tyrannian alta. Äitini tiesi, että kuolemansa jälkeen hän olisi vihdoin vapaa....

Onhan se syöpä salakavala tauti ja loppujen lopuksi on aika lailla sattuman kauppaa, kuka sen saa tai ei saa. Tosi terveellisesti eläneet ihmiset voivat saada sen. Elämä on vaan niin epäreilua. Silti uskon, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa johonkin asti. Tietysti perimäänsä ei voi paljon vaikuttaa, mutta siitä huolimatta. Syöpähoidot kehittyvät koko ajan ja vaikka ne eivät meidän vanhempiamme auttaneet, niin ehkä jotain muita.

Yhdyn hanhikin viestiin siinä, että jostain sielusi sopukoista löydät voimia jatkaa elämääsi ja selvitä. Ikävä jää ja jonkinlainen tyhjyys, mutta aikanaan löydät ne keinot, joilla elämä sinua kantaa eteenpäin.

Voimahalit ja jaksamissta sinulle suruusi.