Re: enkeleitä,onko heitä?

kiitos sinulle viestistäsi. hassua,että on paljon ihmisiä ympärillä,mutta silti tuntuu ettei ole ketään joka oikeasti ymmärtäisi.ketään jonka kanssa puhua ajatuksista ja tunteista. ketään joka olisi kokenut saman. muutakuin täällä. kunpa voisin jonkun teistä kanssa kävellä siellä metsässä ja puhua asioista...on minulla sisarukseni. mutta he ovat jotenkin yhtä syvällä tässä surussa että heidän kanssaan on jotenkin liian raskasta puhua. olisi helpompaa kun olisi joku,joka ymmärtäisi,mutta ei tuntisi tätä samaa surua juuri nyt. en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan...ja ystäväni jotka eivät ole vielä menettäneet vanhempiaan,tuntuu että he eivät ehkä jaksa enään kuunnella minua. kun on tarve puhua samoista asioista yhä uudelleen ja uudelleen...mutta ajattelen äitiä lähes joka hetki.ja näen lähes joka yö hänestä unta.ja itku tulee monta kertaa päivässä.miten sen kellekään sanoisi,ilman että kukaan syvään huokaisisi...

olen pahoillani jos sinulle tuli kyyneleet silmiin kertomastani. muistan vain jokaisen sekunnin sen viime päivien hetkistä sairaalassa.en tiedä oliko se hyvä vai paha nähdä se kaikki.mutta en ollut sairaalassa vain äidin tai itseni takia. olin siellä myös isäni takia. jotta hänen ei tarvitsisi kokea sitä kaikkea yksin. jotta hän tietäisi että kun äiti on poissa,me tyttäret seisomme vielä vierellä ja olemme täällä.isä ja äiti asuivat pohjosessa ja isä lähti sinne nyt hautajaisten jälkeen yksin. ja sydäntäni särkee ajatus siitä,miten raskasta isän on olla siellä tyhjässä talossa,ilman äitiä,kaukana miestä kaikista...mutta se on hänen koti.ja siellä hän haluaa olla. :( voi kun on niin ikävä äitiä...antaisin kaiken jos saisin äidin takaisin...