Re: kaipuu

Hei!

Sinulla on ollut paljon elämänmuutoksia miehesi kuoleman jälkeen. Äitini kuoli leukemiaan vajaa vuosi sitten. En ole vieläkään sinut surun kanssa. Isäni yrittää olla reipas ja positiivinen, mutta toisinaan kun kysyn häneltä, että miten jakselet. Niin yleensä itku tulee ja hän toteaa, että ikävä on aivan valtaisa. Yhdessä sitten itkemme ja muistelemme äitiä. Tämä on kenties isäni tapa purkaa ikäväänsä.

Oletko ajatellut koskaan käydä seurakunnan sururyhmissä juttelemassa asioista? Meillä on pieni paikkakunta ja meille kerrottiin heti äidin kuoleman jälkeen tästä vaihtoehdosta. Emme kyllä ole käyneet siellä, mutta ne ihmiset jotka siellä ovat olleet, niin ovat kehuneet sitä. Siellä tapaa ihmisiä, jotka tekevät surutyötä läheisensä kuoleman johdosta. Monet osallistuvat näihin ryhmiin vasta tietyn ajan kuluttua. Heti kuoleman jälkeen on kuitenkin shokissa ja ei silloin pysty heti keskustelemaan surustaan.

Löytyisikö sinulta lähipiiristä ketään sellaista ihmistä, jonka kanssa voisit keskustella? Naapuri, harrastuksen piiristä joku? Yritä löytää joku kanssa jutella. Se tekee todella hyvää surun ja kaipauksen keskellä.

Toivon, että löydät pikaisesti juttelukaverin. Suru ei todellakaan noin vain häviä, vaikka aikaa kuluukin. Kaikkea hyvää sinulle!