Surun murtama,auttaisiko joku ymmärtämään?

Hei Siskoni sairastui vatsasyöpään 1,5vuotta sitten ja häneltä poistettiin vatsalaukku ja perna. SEn jälkeen vielä aloitettiin sädehoito ja sytostaatit. Siskoni sai sitten viime syksynä terveen paperit ja palasi myös työelämään. Hän kerkesi kolme viikkoa käydä töissä ja oireet palasivat; ruokahalu meni, närästys alkoi ja oksentelu sekä myös kivut. Lääkäri totesi että syöpä ei olekkaan poissa,vaan sitä on jäänyt myös vatsanpeitteille. Leikkaamaan ei enää pystynyt. Alkoivat sytostaattihoidot, tällä kertaa ne kovimmat myrkyt.. Niiden pitäisi tehota tai edes hidastaa kasvua. Siskoni oireet eivät loppuneet,pahenivat vain. Viipalekuvat näyttivät syövän ainoastaan vatsanpeitteissä, ja niissäkin vain millien kokoisina kasvaimina. Talvi ja kevät oli kovaa taistelua, välillä epäiltiin jotta syöpä olisikin levinnyt laajemmalle alueelle,mutta kokeet osoittivat toista. Huonon olon arveltiin johtuvan vain niin kovista sytoista ja lääkkeistä. Kesän alussa siskoni meni erittäin heikkoon kuntoon,johtuen erilaisista tulehduksista ja pääasiassa keuhkokuumeesta jota oli miltei mahdoton selättää koska antibiootit eivät tepsineet. kivut olivat myös kovat. Otettiin siis uudet viipalekuvat ja tehtiin tähystys jossa ei ollut muutoksia,eli syöpä ei ole levinnyt ja sytot ovat pysäyttäneet kasvaimen leviämisen ja kasvamisen. Tämän kesän aikana silti siskoni vointi heikkeni heikkenemistään. Hän joutui sairaalaan 2viikkoa sitten koska painoa oli enää 38kg ja mikään ei pysynyt sisällä,niin heikkona ettei jaksanut juurikaan kävellä. Sairaalassa nesteytystä,ravintoliuosta ja taas antibioottia. Viime perjantaina hänen vatsansa sitten vihdoin ultrattiin koska vointi ei kohentunut. Lääkäri ilmoitti että syöpä onkin levinnyt sinne tänne vatsaan,maksaan enimmäkseen. Arvio oli että 2kk olisi vielä aikaa jäljellä. Nyt viime maanantaina siskoni heikkeni aivan silmissä,silloin lääkäri antoi aikaa vain joitain viikkoja jos vointi tuohon tahtiin huononee. Tiistaina menin sairaalaan sitten ja sisko oli todella huonona,ei pystynyt enää kävelemään,istua jaksoi vain pieniä aikoja kerrallaan. Kipulääkkeistä aivan tokkurassa. Sisko sitten sanoi että vaikka kipuja on niin ei haluaisi koko aikaa ottaa lääkettä kun menee olo "höntiksi" ja kun on meitä vieraitakin käymässä niin haluaa ymmärtää. Käskin kyllä ottaa kipulääkettä ja lepäilemään,kyllähän me kerkeisimme juttelemaan vielä monet kerrat. Syömisestä hänellä ei ollut pitkään aikaan tullut mitään,mutta pystyi tuolloin tiistaina syömään kuitenkin pienen kupillisen perunavelliä ja olin todella iloinen että näyttäisi siltä kun tuo vointi tuosta rupeaisi näköjään kohenemaan. Hyvillä mielin siis lähdin kotiin. Keskiviikkoaamuna tuli soitto,että kannattaisi lähteä sairaalaan,sisko kun oli huonontunut ja ei vatsa toimi enää ollenkaan ja ei jaksa oikein olla edes hereillä. Siskoni mies sitten kertoi minulle että lääkärit olivat antaneet joitain tunteja enää elinaikaa. Jäin siskoni vierelle,välillä hän sanoi pari sanaa ja nukahti taas. Tunti tunnilta hänen vointinsa ja elintoimintonsa heikkenivät. Sitten hän illan tullen nukkui pois.. Onneksi sain olla hänen vierellään. Olen aivan surun murtama,en oikein ole edes käsittänyt koko tilannetta vielä vaikka vierellä olinkin kun hän lähti. Vielä viime viikolla hän oli kunnossa (tai niin kunnossa kun vaan tuossa tilanteessa pystyi,elämää piti olla jäljellä vielä vuosia) ja tällä viikolla hän on jo poissa. En pysty ymmärtämään miten tuo kaikki kävi niin nopeasti? Miksei syövän leviämistä ja että sytostaatit eivät auttaneetkaan oltu huomattu aiemmin? Miten kaikki tämä voi olla edes mahdollista? Menevätkö kaikki noin yhtäkkiä ja nopeasti? Tätä on niin vaikea hyväksyä,sillä koko sairauden aikana en uskonut hetkeäkään että tuo päivä tulisi että joutuisin hyvästelemään siskoni liian aikaisin. Olin varma,että hän voittaa syövän. Hän oli vasta 33vuotias,hänellä on pienet lapset ja koko elämä vielä elämättä. Tai jäi elämättä.. Jos joku vain osaisi auttaa minua ymmärtämään niin olisin kiitollinen. Ja voimia ja jaksamista teille kaikille.

hipsu86