Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äidin kuolema

Otan osaa suruunne, ja tiedän miltä teistä tuntuu.

Itse menetin äitini vajaat 4 vuotta sitten levinneelle rintasyövälle. Kirjoittelin silloin täällä. Hän kylläkin sai elää tiedon jälkeen vielä 6,5vuotta. Nyt on vuorossa isäni, ja loppu on lähellä. Hän on ollut tämän kesän sairaalassa ja oikeastaan vasta vähän aikaa sitten varmistui että kyseessä syöpä, joka niin paha ettei mitään tehtävissä. Olisin toivonut että kyseessä olisi ollut mikä vaan muu, mutta ei syöpä. Kun molemmilla vanhemmillani ollut syöpä, miten se vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni?

En voi olla ajattelematta, että mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä jotta olisin nämä voinut ehkäistä. Äitini syöpä tuli tavallaan yllätyksenä, mutta jälkikäteen ajateltuna kyllä hänen elämässään oli tekijöitä, jotka on sen aiheuttanut. Ja olisi siten pitänyt olla tarkempi. Hormonikorvaushoidot, ylipainoa, psyykeongelmia... Isäni ei kai sitten osannut ottaa surua oikein, ja hän vähitellen alkoi menemään alaspäin. Emme tiedä missä vaiheessa syöpä otti hänestä vallan, mutta hullua kun miehet menee lääkäriin vasta kun jalat menee alta, ja silloinkin muiden pakottamana. Kaikki sanoo etten voi syyllistää itseäni, mutta kyllähän sitä miettii olisiko voinut tehdä toisin. Ainakin nyt olen tarkka itseni suhteen.

Itse olen aika kova puhumaan kaikesta, ja siten erilainen kuin vanhempani.

Minulla on kaksi ihanaa pientä lasta ja mies. Muuten en varmaan selviäisikään. Tänä vuonna täytän 40v. Poikani on ihanan lohdullinen, hän sanoo ettei ihmiset kuole vaan muuttuvat näkymättömiksi, siten heille voi edelleen jutella, ja he voivat tulla retkille mukaan jne. Tähän minäkin uskon. Myös unissa voi heitä tavata ja jutella heille. He elävät ajatuksissani ja muistoissa. Ja tavallaan siellä pilven reunalla he ovat suojelusenkeleitämme.
Huolehtija taas | 15.7.2014 klo 23:34:48