enkeleitä,onko heitä?

äidin kuolemasta on yhdeksän päivää...enään en itke joka hetki,mutta suru on silti asettunut taloksi ja raivaa ikävän kanssa enemmän ja enemmän tilaa ajatuksistani. hautajaiset ovat tämän viikon lauantaina ja vaikka olen äidille jo joutunut sanomaan hyvästi hänen kuolinvuoteellaan,tuntuu kuin joutuisin sanomaan hyvästit uudelleen ja nyt se tuntuu raskaammalta. en tiedä kuinka selviän tuosta päivästä. nyt kun ei ole voinut viikkoon enään soittaa äidille ja kuulla hänen ääntänsä eikä ole äitiä voinut nähdä ja halata,äidin poissa olo on tullut todellisemmaksi. olen iltaisin nukkumaan mennessäni lohduttanut itseäni puhumalla äidilleni hiljaa mielessäni. olen kertonut päivän tapahtumista aivan kuin ennenkin tein puhelimessa,mutta nyt hiljaa mielessäni eikä äiti tietysti vastaa niin kuin ennen. olen vain alkanut miettimään että kuuleekohan äiti minut?näkeeköhän minut päivän askareissa? en ole koskaan uskonut jumalaan tai taivaaseen,mutta nyt olen ehkä saanut vähän lohtua siitä että kuvittelen äidin kuulevan ja että näemme vielä joskus toisemme kun minun aikani on. Olen ajatelut että jos äiti onkin nyt enkelinä joka varjelee minua ja kuiskii viisauksia korvaani elämäni varrella.en tiedä,enkeleitä,onko heitä?, mutta toivon että olisi ja äitini olisi nyt yksi heistä. eikä minusta ole vääriin turvautua sellaiseen ajatukseen selvititäkseen suuresta surusta.