Re: Silmänräpäyksessä kaikki ohi

Haimasyöpä on todella, todella kauhea sairaus. Oma isäni sinnitteli melkein puolitoista vuotta sen kanssa, ja vaikka saatiin todella paljon lisäaikaa verrattuna siihen normaaliin n. kolmeen kuukauteen diagnoosista, niin ei se riittänyt mihinkään. Nyt siitä on kulunut kohta kaksi ja puoli vuotta, eikä suru ole mihinkään kadonnut. Sen kuitenkin siirtää taka-alalle suurimmaksi osaksi aikaa. Kuitenkin aina, kun jotain suurempaa/ihanampaa tapahtuu, tulee ikävä isää ja ajattelee, että olisipa hän ollut näkemässä tämän, kun olisi todella ymmärtänyt ja arvostanut... Mutta on pakko oppia arvostamaan muistoja ja ymmärtämään, että näin tämä menee. Pitää olla kiitollinen kaikista niistä hetkistä, joita oli.

Voimia.