Surutyö

Hei!

Päätin kirjoittaa tänne palstalle. Äitini kuoli 56-vuotiaana 4.2. alunperin kohdusta löytyneen karsinosarkooman ja lopulta vatsaan levinneen syövän takia. Noin vuoden äiti eli ensimmäisen diagnoosin jälkeen, viimeinen kasvain otti täysin yliotteen äidistäni ja lopulta parissa kuukaudessa vei äidin.

Suru on suuri. Tärkeä ihminen on poissa. Vaikka meille annettiin vuosi aikaa ja viimeiset kuukaudet saattohoidossa jo kertoivat, että äidin aika on lopussa - tuli kuolema siltikin täydellisenä yllätyksenä. Varsinkin kun vielä lokakuussa reissattiin yhdessä, eikä silloin vielä edes tiedetty kasvaimen leviämisestä...

Äidin kuoleman jälkeen olen itkenyt, katkeroitunut ja jälleen itkenyt. Tunteet heittelevät laidasta laitaan. Kelaan asioita koko ajan uudestaan ja uudestaan. Mitä jos? Miksi? Töissä olen pystynyt käymään ja se onkin ollut jonkinlainen henkirako - on saanut muuta ajateltavaa.

Minulle on tullut hirveä tarve saada selitys kaikelle tälle. Olen halunnut ruveta tutkimaan syöpää ja syöpäsolujen "elämää". Olen hankkinut kaikki äitini lausunnot sairaalasta ja käynyt keskustelemassa saattohoito-osaston lääkärin kanssa. Äitini kun ei kaikkea aina minulle halunnut kertoa sairaudestaan, kai halusi säästellä minua, nuori kun vielä olen. Eilen sitten löysin netistä jonkun väitöskirjan, joka kertoi karuja prosenttilukuja: "Viiden vuoden elossaolo-osuus oli karsinosarkoomissa 13 %". Tämä pysäytti minut tajuamaan, kuinka vakavasta syöpälajista olikaan kyse. Toisaalta myös saamaan minut kiitolliseksi siitä, että ensimmäisen diagnoosin jälkeen meille annettiin äitini kanssa vielä melkein vuosi aikaa yhdessä!

Kiinnostaisi kuulla, onko muilla vastaavia kokemuksia, onko läheisen menettäminen saanut aikaan sen, että on tullut hirveä tarve saada selitys kaikelle tälle? Etsiä vaihtoehtoja/tutkimuksia/vastauksia... Äitini vielä kokeili viime hetkillä vaihtoehtohoitoja (kiinalaista lääketiedettä sekä hivenaineita), mutta ne olivat valitettavasti jo liian myöhäistä, kasvain oli ehtinyt tekemään jo niin paljon tuhoja elimistössä.

Voimia ja jaksamista kaikille meille, jotka olemme menettäneet tärkeän ihmisen tämän kauhean sairauden takia. Kun asia omalle kohdalle sattuu, vasta tajuaa, miten kamala sairaus syöpä onkaan. Eikä ulkopuoliset ihmiset, lohduttajat aina ymmärrä sanoa oikeita asioita, kun eivät oikeasti tiedä, miltä tämä kaikki meistä omaisista tuntuu...