Re: Isän vierailu

Kolme kuukautta sitten synnytin lapseni kuolleena. Kolme viikkoa sitten olin äitini vierellä kun hän kuoli syöpään. Kokemuksesta voin sanoa että kyllä suruun kuuluu tyhjä ja omituinen olo. Tyhjyys, todellakin. Ja ainakin minä tajuan näitä asioita nimenomaan pieninä palasina. "Mitä tapahtuu, mitä tapahtui?" ovat olleet tuttuja kysymyksiä minulle tänä keväänä. Sanonkin, että TIEDÄN mitä on tapahtunut, mutta en TUNNE mitä on tapahtunut. Tuijotan eteeni ja ihmettelen. Tämän kaiken on täytynyt tapahtua jonkun muun elämässä, ei minun. Kun helmikuussa kuulin, ettei vauvani sydän enää lyö, ajattelin sekoavani. En seonnut. Kun vietin äitini vierellä hänen viimeisiä öitään, ajattelin sekoavani. En seonnut. Surua käsittelevät kirjat on hyviä. Netistäkin löytyy tietoa suruprosessista. Voimia sinulle, pikkuhiljaa eteenpäin!