surussa

On kulunut viikko kun äitini kuoli, nyt yritän purkaa tai miten sen nyt ilmaisisi, sitä surua ja tuskaa jota tunnen.
Kaikki alkoi äitienpäivänä 2009 kun äitini joutui sairaalaan sappikivun takia. Sieltäpä löytyikin maksasta etäpesäkkeitä jotka kivun aiheuttivat, varsinainen kasvain oli paksussasuolessa. Leikata ei voinut, ainoastaan sytostaattihoidot.

kesällä alkaneet hoidot tepsivät hyvin, kasvaimet pienenivät ja äitini vointi parani. Saimme viettää mahtavan viimeisen yhteisen joulun. Otin silloin paljon kuvia ja videoita pahinta peläten. Kevättalvella äitini alkoi kuumeilla ja kipuja tulla hoitotauon aikana. Seuraava syto otettiin käyttöön mutta kova kuumeilu katkaisi sen käytön välillä kuukaudeksikin. Loppukevät ja kesä oli jo vaikeaa, äitin vatsa ja maksa turposi valtavaksi ja liikkuminen kävi yhä vaikeammaksi. Tässä vaiheessa yritimme etsiä apua luontaishoidoista, mm. havupuu-uute ja vehnänorasmehu mutta ei niillä ollut mitään vaikutusta.

Äiti oli uskova ihminen, kuten myös me muut jossain määrin, ihmisiä kävi seurakunnista rukoilemassa äitini paranemisen puolesta vielä kuoliniltanakin, mutta äitini oli aika lähteä. Olin viimeiset päivät ja sen illan äitini vieressä. En koskaan tule unohtamaan sitä hetkeä.

Nyt olen huolissani myös isästäni, hän vain kävelee ympäriinsä ja itkeskelee. He olivat yhdessä yli 50 vuotta.

Äiti oli aidosti hyvä ihminen, rakasti ja hoiti meitä lapsia ja lastenlapsia sillä samalla tunteella jolla häntä nyt muistelen.