Suru soittaa mielen mustin koskettimin...

Äitini menehtyi non-hodginin lymfoomaan viime kesänä. Suurin suru on sanaton.

Miten saisin voimia jaksaakseni? Olen lukenut paljon teidän muiden viestejä ja saanut niistä lohtua ja myötätuntoa...Tiedän etten ole yksin, vaikka käytännössä olen.

Olen kolmekymppinen perheetön nainen ja äitini oli ainoa lähiomaiseni. Isäni on kuollut vuosia sitten eikä sisaruksia olen. Olen nyt todella yksin suruni kanssa ja ahdistuksen ja ikävän määrä on valtava.

Töistä jäin pois jo äidin saattohoitovaiheessa ja olen ollut pois töistä nyt puolisen vuotta. En vain pysty, olen niin riekaleina. Miten tästä selviää?! Miten elämä kantaa?!

Lämpöisiä ajatuksia teille kaikille, ja erityisesti heille, jotka ovat saattaneet molemmat vanhempansa viimeiselle matkalle lyhyen ajan sisällä. Olen todella liikuttunut ja surullinen puolestanne.