Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Isän ja äidin muistolle.

Takanani on helvetinmoinen vuosi. Äidiltäni poistettiin viime vuoden lokakuussa haima kokonaan, haima oli kuihtunut, sisältä löytyi koteloitunut kasvain. Lääkärit sanoivat, että jatkotoimenpiteitä ei tarvita, syöpä oli paikallinen... Syöpäarvot kuitenkin jatkoi nousuaan ja lopulta tämän vuoden maalisukuussa tehtiin kuvaukset kun arvot oli niin hurjan korkeat.. Reilu viikko myöhemmin kuulimme että haimasyöpä on levinnyt.. Viikko siitä ja äiti sai 12 kk elinaikaa. Niistä 12 kuukaudesta äiti eli kuukauden. Ennen kuolemaa kokeiltiiin sytostaaatteja ja viisi päivää sytostaattejen jälkeen äiti sai hengityuvaikeuksia, joutuoi sairaalaan ja kuoli 12 tuntia sairaalaan menon jälkeen. Olimme koko perhe ihan shokissa, tämän ei pitänyt mennä näin. Äiti oli pirteä ja reipas ennen sytostaatteja-

Meillä oli myös huoli isästä joka sairastui varhain dementiaan ja äiti oli toiminut isän omaishoitajana viimeisen 3 vuotta. Huolei isästä kyllä muuttui ahdistukseksi kun isällä todettiin heinäkuun lopussa vajaa 4 kk äidin kuolemasta keuhosyöpä. Syöpä oli vuosien runsaista tutkimuksista huolimatta pitkällä ja isä siirtyi terminaalihoitoon. Hän kuoli reilu viikko diagnoosin jälkeen.

Vasta nyt kun kaikki kuolemiin liittyvät asiat on hoidettu niin on kunnolla aikaa ajatella asiaa, surra ja ikävöidä. Olen kiitollinen että ehdimme pitää äidille pari vuotta takaperin isot 60 v juhlat ja siitä että vanhempani ehtivät tutustua kaikkiin neljään lapseeni, viettää heidän kanssaan aikaa ja jakaa rakkauttaan. Mutta olen myös katkera. katkera siiitä että elämä heitti tälläisen pommin, katkera siitä että molemmilla kerroilla tajuttiin tilanne vasta aivan liian myöhään vaikka molemmat vanhemmistani olivat tiukassa tarkkailussa muiden sairauksien takia. Katkera siitä että isän viimeiset päivät eivät olleet hyviä, vaan hän tajunnan rajamailla huusi kipujaan jotka saatiin kuriin vasta pari tuntia ennen isän kuolemaa.
Tuntuu raskaalta jatkaa elämää , mutta onneksi minulla on neljä sisarústa jakamassa tuntemukset, me kuljemme kaikki samaa polkua, eri tahdissa ,utta toinen toistamme tukien.
AHB | 21.10.2012 klo 21:02:42