Re: Mitä meille sureville kuuluu?

Kiitos vaan kaikille kirjoittajille!

Olen tänään ollut todella surullinen. Olen tehnyt kuolleesta pojastani valokuva-albumia ja käynyt hänen kuvansa 0-19 vuotiaana lävitse. Olin hankkinut sellaisen diilin, jossa voi tehdä albumin superedullisesti. Tosin oli ajatellut tehdä albumin äidilleni, joka haluaisi tavallisia valokuvia. Nythän kaikki kuvat ovat koneella ja paperivalokuvia ei ole, ei ainakaan meillä. Äitini kuitenkin tyytyi minun muistikortille laittamiini kuviin ja diili piti käyttää ennen kuun loppua. Olen siirtänyt tähän projektiin ryhtymistäni sillä tiesin jo etukäteen sen todella raskaaksi. Pojallani on tuhansia kuvia hänen biletyksistään ja muusta sosiaalisesta elämästä ja minulla taas tuhansia kuvia hänen lapsuudestaan. Nyt ne on käyty lävitse ja albumi tehty, mutta hyvin raskas ja murheellinen on mieli tällähetkellä. Miksi hän? Miksi ei myöhemmin? Hän olisi ansainnut elämän niinkuin kaikki muutkin liian aikaisin tästä elämästä lähteneet. Tähän ei saa vastausta vaan täytyy jatkaa tätä taivaltamista tällä suruntiellä.
Amigurumit ovat jotain japanilaisten keksimiä virkattavia hahmoja, joista on ilmestynyt kirja toisensa jälkeen. Ne ovat mukavia pieniä virkkauksen kohteita joissa voi laskeskella silmukoita oikein urakalla ja pipertää kaikkea pientä unohtaakseen kaiken tämän surkeuden. Virkkasin pojalleni ja hänen tyttöystävälleen voimahamsterit (ne olivat sellaiset pyöreät möykyt, juuri taitoihini sopivat), mutta ne ilmeisesti olivat tosi tärkeät kun kulkivat heidän matkassaan sairaalaan ja takaisin kotiin. Nyt ne ovat säilötty poikani tavaroiden kanssa, joita alan sitten joskus (kun jaksan) selvittämään. Voimi teille ihan jokaiselle!

muzi