Re: "Kun ikävä kasvaa niin suureksi, että sen alle jää."

Niinpä.. Samaa olen joutunut pohtimaan, etenkin nyt kuluva kevät on ollut tähän mennessä raskain. Olen myös joutunut seuraamaan sivusta, niitä jotka hukuttavat surunsa päihteisiin. Sille tielle en halua, siinä tuska helpottaa ehkä hetkeksi, mutta se tie on niin tuhoontuomittu ja kaikki muut tietävät sen ennen ko. henkilöitä..

Itse löysin kuitenkin ilon taas elämään, kun menin toista ehkä tylsempää reittiä: aloin syömään terveellisesti ja harrastamaan liikuntaa. Pakenemista todellisuudesta ehkä sekin, että aina kun tuntuu liian pahalta, lähden kunnon hikilenkille. Mutta minulla se on auttanut ja siinä samalla kunto kasvaa ja huomaamattaan kroppa tulee hyvään kuntoon :) Olen jaksanut taas iloita asioista ja elää hetkessä. Ja olen ehkä koukussa nyt lenkkeilyyn, jos muutama päivä jää väliin, tulee huono olo taas takaisin. Mutta onpahan ainakin terveellinen asia johon olla koukussa ;)

Tottahan se on, että huomenna voidaan taas matto vetää jalkojen alta, mutta minkäs sille sitten mahtaa. Ainakin nyt tuntuu hetken aikaa hyvältä ja tämä toimii, saa nähdä mikä sitten tulevaisuudessa toimii.

Jaksamista elämään kaikille ja toivon, että jokainen löytäisi sen jutun, jonka vuoksi taas jaksaa iloita ja joka saisi sen ilon taas kasvamaan elämässä, vaikka se suru onkin jollain tavalla läsnä koko loppuelämän, siitä ei pääse mihinkään..

Tsemppiä ja hyvää juhannusta, kaikesta huolimatta!