Re: Isän vierailu

Kiitos Bablo ja lilianne viesteistänne.
Olo on vain niin sekava, että todella välillä mietin että olenko tulossa hulluksi, sekoamassa.. löydänkö itseni pian terveyskekuksen osastolta makaamasta kun pääni ei anna minun hyväksyä tätä..
Tämä päivä on ollut yhtä outo kuin eilen. Kävin vähän ulkona, teen asioita, olen kuin robotti joka suorittaa, pääni lyö tyhjää. Välillä havahdun ja purskahdan itkuun (esimerkiksi katsoessa kuvaa tai kun jokin muisto tulee mieleen), mutta silti odotan yhä isää kotiin. Tuntuu kuin isä olisi reissussa vaikka kyllähän minä nään kotimme joka on täynnä kukkia ja itkevät tutut jotka käyvät meillä. siitä huolimatta jokin minussa ei hyväksy tätä. En tunnista itseäni, olen välillä pelottavan tyyni.
Surutyö on minulle sinänsä uutta, toki olen menettänyt kaikki mummoni ja vaarini, mutta tämä on erilaista, koen että tämä on traumaattista surua. Tiedän olevani ammattiavun tarpeessa.
Haluaisin vain maata ja itkeä, rypeä surussa ja huutaa mutta en pysty. Olen niin vihainen että en pysty, jokin suojelee minua.