Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Saattohoito

Re: Taistelu alkaa

Hei kanssakulkijat

Mieheni on sairastanut yli 7 vuotta myeloomaa. Maanantaina 24.1.2011 hematologi sanoi, että siirrytään kivun hoitoon. Mitään ei ole tehtävissä enää.
Itkin mieheni vuoteen äärellä sairaalassa,jossa on ollut lokakuun 2010 alusta lähtien. Tämän jälkeen ei ole tullut itkua. Katselen asiaa ulkopuolisen kannalta. Ihan niinkuin tämä ei koskettaisi meitä ollenkaan.

Jumala on laittanut minulle "sokkivaiheen" päälle. En varmaan muuten kestäisi sitä tuskaa joka on sisälläni. Aikaisemmissa kirjoituksissa on myös maininta, että katselee kuin ulkoapäin asioita. Kyllä suru tulee aikanaan.

Olen surrut mieheni sairautta jo niin monta vuotta, että välillä tuntuu mahdottomalta ajatella sitä kipujen ja hoitojen määrää minkä hän on joutunut kestämään. Toivon ja rukoilen joka päivä, että Jumala ottaisi hellästi mieheni Taivaan kotiin, jonne Jeesus on mennyt jo edeltäkäsin valmistamaan jokaiselle oman paikan.
Ennenkuin olimme eläneet päivääkään, kaikki päivämme olivat luodut. Sanotaan raamatussa.
Kiitos, Meryl

Nyt keskitytään kivun hoitoon.... mutta se ei ole toiminut hyvin. Kipuja on valtavasti, koska luut syöpyy itsestään ja murtumia tulee koko ajan lisää.
Meryl | 1.2.2011 klo 10:23:59