lopun alku..

miten sen jaksaa taas käydä läpi?nyt rakkaan isän lähtölaskenta on sitten alkanut,kotona on vielä mutta tuskat on aika kovat kovista myrkyistä huolimatta.tiedän kyllä että luopuminen on osa elämää mutta se on vaan niin äärettömän raskasta joka kerta kun on läheinen kyseessä.Ei meinaa arjen pyörittämisestä tulla mitään kun ajatukset on koko ajan isän luona.En halua nähdä kärsimystä.En halua luopua minulle äärettömän rakkaasta isästä.En halua käydä pukemassa ja hyvästelemässä isää viimeiselle matkalle,en.En halua itkeä hautajaisissa.En halua hakea uurnaa ja itkien sitä kantaa haudalle.En halua laskea sitä kylmään mustaan maahan ja peittää,en.En halua kokea sitä surua mikä on tulossa.Oman lapseni kuolemasta en toivu koskaan en halua lisää tuskaa taas,olen varmaan kovin itsekäs mutta tuntuu vaan niin raskaalta tämä elämä.Haluaisin voimia jaksaa kohdata tuleva,en mitään muuta.