Taistelu on päättynyt

Rakkaan puolisoni uuvuttava, vajaan puolen vuoden taistelu aivokasvainta vastaan päättyi 25.9.

Hän oli 2 viimeistä viikkoa sairaalassa, koska sai kotona niin rajun kouristuskohtauksen silloin 2 vk ennen, että kotisairaalalta loppoi hoitokeinot ja oli soitettava ambulanssi. Vaikka hänellä oli elvytyskielto, laitettiin tiputus jo kotona, kielloistani huolimatta...
Kaikkien hämmästykseksi puolisoni palasi vielä tajuihin reilun vuorokauden kouristelujen jälkeen. Mutta vauriot aivoissa oli suuret. Puhuminen kävi entistä hankalammaksi, liikkuminen oli jo aiemmin mahdotonta kotona. Samoin liikkuminen sängyssä oli lähes toisten varassa, alavartalo oli poissa pelistä.

Silloin jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen, kun en voinut ottaa häntä enää kotiin, omat voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet. Olin sairaalassa aamusta iltaan ja koko viimeisen vuorokauden.

Kivut olivat viimeisen 2 vrk sietämättömät ja kouristelua esiintyi lähes koko ajan, joten puolisoani lääkittiin lähes tajuttomaksi viimeinen vuorokausi. Morfiinia meni kipupumpusta kaikki ylimääräisetkin annokset, joita sai painettua. Siirtely teki kipeää, pelkkä pään lasku sängyssä nosti aivopainetta ja aiheutti kovaa kipua.
Lopputaistelu elämästä ja kuolemasta kesti 10 t, siitä kun hengitys muuttui rohisevaksi ja lima alkoi nousta keuhkoista. Lopulta hän ei enää jaksanut hengittää ja sydän lakkasi pumppaamasta muutaman minuutin kuluttua.

Itse olen kiitollinen kotona tapahtuneesta hoidosta ja avusta jota saimme sinne. Sairaalassa hoito ja henkilökunta oli aivan toista maata ja meitä kohdeltiin todella ala-arvoisesti. Toivon etten joudu enää samaan käymään läpi, ainakaan samojen ihmisten kanssa.

Myös se, joka sanoo että kuolema on kaunis, on erehtynyt, ainakin tässä tapauksessa.
Oli kamala katsoa rakkaan ihmisen tuskia, kamppailua jokaisesta hengenvedosta ja olla avuttomana vieressä.

Rakkaani on tuhkattu ja olemme lapsien kanssa sirotelleet tuhkat merelle, niinkuin olimme sopineet. Mitään suuria muistotilaisuuksia emme järjestä.....teimme luopumista viimeiset 3 kk.

Olen niin uupunut sekä henkisesti, että fyysisesti.....
Lääkäri kirjoitti sairaslomaa vielä useamman viikon. En ole nukkunut kunnolla puoleen vuoteen, siitä lähtien, kun mieheni sairastui ja viimeisen puolitoista kuukautta todella pienissä pätkissä, kun hän tarvitsi apua 24/7 kotona olleessaan.

Yritämme lapsien kanssa elää päivän kerrallaan....välillä minuutin tai tunnin kerrallaan.
Ensimmäinen viikko on mennyt käytännön järjestelyissä. Kaikki puolisoni tavarat, vaatteet ym. on täysin katsomatta ja käymättä läpi. Teen sen sitten, kun saan siihen voimia.
Meillä on onneksi vankka elämänkatsomus, joka hiukan helpottaa tälläisellä hetkellä....antaa lohtua....

Ja muutamia hyviä ystäviä, joiden apu ja tuki on ollut korvaamatonta viimeisen kuukauden ajan.

Pahinta on yksin ollessa, varsinkin illalla, ikävä iskee päälle musertavana taakkana! Meillä oli 18 vuoden, onnellinen avioliitto, jolta jäi paljon ihania muistoja.....nyt ne tuntuu tuskallisilta, mutta tiedän, että ajan myötä tilanne helpottaa...

Olen menettänyt 2 sisarustani, mutta rakkaan puolison menettäminen on tietysti aivan eri asia. Varsinkin tässä iässä, kun kuvittelisi yhteisiä elonpäiviä olevan jäljellä vielä 40 vuotta!

Kotimme on kuin kukkakauppa.
Olemme saaneet noin parikymmentä kukkalähetystä ystäviltämme ympäri Suomea.

Päivä kerrallaan.....