Re: Suuri ikävä

Lämmin osanottoni! Sinulla on kaikki tapahtunut vielä niin lähellä ja tuoreena...

Itsekin hoidin mieheni kotona ja hän kuoli syyskuun puolessavälissä kainalooni. Meillä sairautta oli ollut jo pitempään hoitoineen ja hoitotaukoineen, mutta loppuvaihe eteni romahdusmaisesti ja kesti vain kaksi viikkoa. Kiinnitin huomiota tuohon, kun kerroit, että miehesi puhui taukoamatta jotain, mistä et saanut selvää. Meillä parina kuolemaa edeltävänä päivänä kävi samoin ja jo aikaisemmin yksittäisiä sanoja oli korvautunut omalla kielellä. Lääkityksenä oli kaksi satasen kipulaastaria ja reippaat annokset Oxanestia ensin kapseleina ja sitten ruiskulla suuhun. Mietin silloin ja jälkeenpäinkin, sekoittiko lääkitys puheen vai tapahtuiko päässä jotain. Ennen kunnon romahtamista ja lääkityksen lisäämistä mieheni eksyi yllättäen tutuilla kadunpätkillä, unohti kaikki pankki- ja ovikoodit jne. Ehdottomasti tärkeämpää oli kuitenkin, että hän sai olla kivuton, puhe oli siinä tilanteessa sivuseikka. Eikä asia ole sen enempää vaivaamaan jäänyt, mutta olen kuullut useita samantapaisia kokemuksia.

Olen yrittänyt rohkaista muitakin kotisaattohoitoon. Meille se oli yhteinen toive sen jälkeen, kun kävi selväksi, ettei parantavaa hoitoa enää löytynyt. Huomenna mieheni kuolemasta tulee kolme kuukautta ja itse palasin pian siunaustilaisuuden jälkeen takaisin töihin. Rakkaan ihmisen saattaminen rajan yli oli ainutlaatuinen kokemus, jota kannan sydämessäni niin kauan kuin elän ja muistan. Jäljelle jäi syvä rauha ja kiitollisuus, vaikka ikävä onkin ja koti tuntuu tyhjältä. Viralliset asiat on nyt hoidettu, mutta mieheni vaatteet ja henkilökohtaiset tavarat ovat vielä omilla paikoillaan. Käyn niitä läpi sitten, kun siihen löytyy voimia ja aika tuntuu oikealta. Ei ole kiire minnekään.

Tuleva joulu on erilainen, laulujen sanat ovat saaneet uuden merkityksen ja elämä on syvempää kuin ennen. Surun ja kaipauksen keskelle rohkenen toivottaa sinulle joulun valoa ja lämpöä ja pienten tiukujen helinää!