Isällä glioblastooma ja aikaa on vähän

Hei,

löysin tämän keskustelupalstan valitettavasti vasta nyt, kun pian 9 kuukautta olen seurannut miten isäni hiipuu pois pahalaatuisen glioblastooman eli keskushermostokasvaimen myötä. Emme ole kuulleet tarkempia ennusteita, mutta oireisiin perustuvaa hoitoa hän saa tällä hetkellä eli parannuskeinoa ei ole... Jokaisella on varmasti oma tapansa suhtautua ja kohdata tällaisen tulevaan menetykseen elämässä, mutta haluaisin siti kuulla millaisia tuntemuksia, ajatuksia ja kokemuksia muilla kaltaisillani nuorilla on ollut? Oikeastaan haluaisin vain kertoa tarinani tarkemmin jollekin, joka saattaisi ymmärtää paremmin kuin ne ihmiset, jotka eivät ole kokeneet mitään tämän kaltaista. Olen siis 22-vuotias ja asun 250 km:n päässä toisessa kaupungissa kuin isäni.

Kiitos jo etukäteen vastauksista, ja oikein paljon voimia ja hyviä hetkiä kaikille syöpää sairastavan läheisille viimeisille yhteisille metreillenne <3