hyvästien aika lähestyy...

olo on niin sanoinkuvaamattoman kurja, että ajattelin jos saisin tätä surua hieman purettua kirjoittamalla tänne...
Äidilläni todettin reilu vuosi sitten tammikuussa levinnyt keuhkosyöpä. Äiti ei koskaan tupakoinut ja oli muutenkin elänyt kohtalaisen terveellistä elämää. Tieto sairaudesta tuli kaikille täysin yllätyksenä ja hetkeksi kaikkien elämä pysähtyi. Miksi meidän äiti? Kaikista ihmisistä juuri meidän äiti joka oli aina niin kiltti ja ihana kaikille.Miksi hyville ihmisille tapahtuu niin paljon pahaa? Kevään aikana äiti sai sädehoitoa ja löydettiin sopiva syöpä lääke. Tilanne paranikin hetkeksi ja syövän kasvu hidastui ja osa kasvaimista jopa pieneni. Tiesimme ettei äitiä voisi parantaa mutta toivo lisä ajasta heräsi. Kesä meni paremmin ja äiti pääsi kotiin pariksi kuukaudeksi sairaalasta.Sitä melkein jopa unohti kuinka sairas äiti oikeasti oli.Loppu kesästä äiti kaatui ja mursi lonkkansa. Tuntui että siitä alkoi alamäki.Hitaasti mutta varmasti äitin tila alkoi mennä huonommaksi.Nyt tammikuusta lähtien huononeminen on ollut selvästi nähtävissä, mutta oikeastaan muutaman viime viikon aikana äidin silmissä on alkanut näkymään sellainen poissa oleva katse. Ei ole enään hyviä ja huonoja päiviä, on vaan hyviä ja huonoja hetkiä. Hyvänä hetkenä äiti jaksaa olla hetken heräillä ja sanoa muutaman sanan,huonona hetkenä äiti nukkuu tai tuijottaa jonnekin kaukaisuuteen. Varmuutta jäljellä olevasta ajasta kukaan ei voi sanoa, mutta sydämmessämme tiedämme kaikki että sitä ei ole enään paljon. ja oli minkä verran tahansa, se loppuu kuitenkin kesken. Tämä yli vuosi on ollut hyvin raskasta aikaa mutta olen enemmän kuin kiitollinen että se on minulle suotu ja olen saanut vielä viettää mukavia hetkiä äitini kanssa.Tieto lähestyvistä hyvästeistä on niin raskasta että sitä ei voi kuvitellakaan kukaan joka ei ole sitä kokenut. Eilen äidillä oli hyviä hetkiä ollessani sairaalassa,tänään ei niinkään. Toivottavasti huomenna olisi taas ja saisin vaikka nähdä vielä kerran hymyn äitini huulilla.

" Äitini sairaus jätti sydämeeni niin suuren reiän, että tekee kipeää jo tuulen puhaltaessa"