Äitini kotisaattohoidossa -munasarjasyöpä

Hei. Olen kirjoitellut yli 3 vuoden ajan tuolla naisten syövät sekä lähipiirissä syöpäpotilas-palstoilla. Olen saanut tietoa ja tukea. Nyt on tilanne se, että äitini on kotisaattohoidossa. Kaikki on tehty taudin nujertamiseksi tai hidastamiseksi. Viimeisin hoitojakso loppui toukokuussa. Äiti on saanut hoitoja melkein kokoajan välillä taukoja pidettiin. On ollut toiveikkaitakin hetkiä, jolloin näin elämäniloa äidissäni. Nyt viime helmikuussa häneltä jouduttiin amputoimaan jalka valtavan tukoksen vuoksi. Se oli todella kova paikka äidille ja meille kaikille. Nyt ollaan tässä tilanteessa. Isämme on omaishoitajana, veljeni on päivisin apuna. Me tyttäret käymme päivittäin ja hoidamme käytännön asioita, olen halunnut olla yhteyshenkilö alusta alkaen.

Äidin kunto on romahtanut parin viimeisen vkon aikana huomattavasti. Hän on täysin vuodepotilas. Ei jaksa auttaa liikuttelussa. Ei pysty syömään itse. Kaksi kertaa lyhyen ajan sisään ollaan käyty poistattamassa askites-nestettä.
Kipuja on alkanut ilmaantua, lähinnä liikuttelukipuja. Särkylaastarit käytössä. Niistä ehkä hieman apua. Kotisairaanhoitaja käy ainakin kerran vkossa ja tarvittaessa useammin. Lääkärikin on tehnyt kotikäynnin kun huolestuimme äidin tilasta. Ruoka ei maistu, ei juoma. Puhe on toisinaan sekavaa, toisinaan taas äiti tuntuu ymmärtävän hyvinkin. Esim. tänään kun kävin ja vastaili asiallisesti. Nukkuu tietenkin paljon, tai ainakin pitää silmiä kiinni. Voimat ovat hiipuneet. Jalkaan on ilmestynyt tummia, viinipunertavia läikkiä, lääkäri sanoi, että johtuvat heikkenevästä verenkierrosta. Verenpaineet alhaalla, kuivuutta? Nesteytystä ei silti anneta. Pikkutippoja juo nokkamukista, muutaman lusikallisen keiton lientäkin menee päivittäin. Äiti saa koska tahansa mennä terv.keskuksen osastolle, siellä on osaavaa henkilökuntaa. Äiti ei halua mennä, haluaa olla kotona loppuun asti. Olen ollut isästäni huolissani myös miten hän jaksaa. Mutta hän vaan urheasti haluaa vielä yrittää. Tukitoimia vaan lisätään, hoitajakäyntejä useammin.

Aina kun lähden äitini luota kotiin, minuun iskee jonkinmoinen paniikki, aina jää tunne että tämä oli viimeinen kerta. Hän on niin hauras ja olemus niin äkkiä muuttunut. Tunnen huonoa omaa-tuntoa kun käyn työssä enkä pysty olemaan aina paikalla. Tunnen myös huonoa omaa-tuntoa oman perheeni vuoksi koska olen niin väsynyt ollut. En saa nukutuksi kunnolla, näen painajaisia.

Äitini syöpä oli jo levinnyt kun se v. 2007 todettiin. Tätä hetkeä aina pelkäsimme ettei enää ole mitään tehtävissä. Nyt se hetki on ja tuntuu, että aika kului niin nopeasti...Urheasti äiti kesti kaikki hoidot vaikka hän niitä vastustikin alkuunsa kovin. Hän on ollut hyvin masentunut kokoajan.

Emme tietenkään kukaan tiedä kauanko tämä vaihe kestää. Ja kuinka tämä etenee. Pelottavalta tämä tuntuu..