Rakas puoliso saattohoidossa kotona

Olen aina silloin tällöin lueskellut tätä palstaa tämän kevään ja kesän aikana.

Aiemmin täysin terve mieheni, 37-v, meni huhtikuussa työpaikalla tajuttomaksi ja hänellä todettiin olevan aivokasvain. Leikkauksesta ei ollut sikäli apua, että tasan 1 kk päästä kun sädetys piti aloittaa, kuvauksissa näkyi sen osan kasvaimesta, jota ei pystytty leikkauksessa poistamaan,räjähtäneen kasvamaan päässä ja ehtineen jo selkäytimeen, rintarangassa oli etäispesäke.
Järkytys olikin siis valtava kun 7.6.2010 kuulimme hänellä olevan elinaikaa joistakin viikoista muutamaan kuukauteen. Sädehoitoa annettiin päähän 10 x ja rintarankaan 4 x.

Päätin hoitaa hänet kotona, jäin sairaslomalle omasta työstäni. Mieheni pääsi kotiin juuri ennen juhannusta.
Meillä on 3 teini-ikäistä lasta, 13, 16, 17 vuotiaat, joille tämä kevät ja kesä ovat olleet todella koettelevia, niinkuin koko tuttava ja sukulaisjoukolle.

Heinäkuu meni vielä ihan mukavasti ja elokuun alussa olimme viikon kotimaan matkalla, loppuviikko jo näytti heikkenemisen merkkejä.
Reissun jälkeen asennettiin kipupumppu, joka on nyt ollut käytössä 3 vk ja annosta nostetaan jatkuvasti.

Tällä viikolla kunto on aika lailla romahtanut, jalat ei kanna enää muutakuin vessatuolille ihan sängyn viereen ja siihenkin tarvitaan kunnolla tukea. Nyt torstaista asti mieheni on ollut todella väsynyt ja erittäin sekava. Kotisairaalasta meillä käy hoitaja 2 x pv pistämässä kortisonin aivopaneen hillitsemiseksi. Koska kortisoniannos on todella korkea, on annettava rauhoittavia, jotta nukkumisesta tulisi yhtään mitään, tosin nyt muutaman päivän hän on ollut unelias ilman niitäkin. Ruokaa ei tahdo mennä, tai hän ehtii nukahtamaan sillä aikaa, kun haen ruuan keittiöstä (1-2 min)enkä raaski herättää, kun rauhallisesti ja kivuttoman näköisenä nukkuu.

Tilanne on sekava, kun toisaalta toivoo rakkaan nukkuvan pois, jotta kärsiminen loppuisi. Toisaalta taas ei millään haluaisi luopua rakkaasta puolisosta, lapset isästä, vanhemmat lapsestaan ja sisarukset veljestään.....