Re: Rakas puoliso saattohoidossa kotona

Äitini 66 v. oli kotona saattohoidossa munasarjasyövän vuoksi. (sairasti 3 v. )Saattohoitopäätös tehtiin jo huhtikuussa ja hän kuoli 3.9. Hän kävi silti vielä keväällä sytostaattihoidoissa vaikka ne olivatkin sitten turhia. Paikallinen kunta teki saattohoitopäätöksen silloin kun äiti oli jalka-amputaation vuoksi kuntoutuksessa juuri tuolloin keväällä.

Isäni oli omaishoitaja ja pärjäsivät hyvin. Kotisairaanhoitaja kävi kerran viikossa tuomassa lääkkeet ja tarvikkeita ja kyselemässä kuulumisia. Äiti pystyi auttamaan pyörätuoliin siirtymisessä ja söi itse. Kunnes kesällä alkoi voimat hiipumaan, häntä piti syöttää eikä jaksanut siirtyä pyörätuoliin. Oikeastaan n. viimeisen kuukauden hän oli vuodepotilas, vaipat, syötettiin sängyssä se vähäkin mitä söi. Jutteli kyllä mutta nukkui enemmän.

Kun huomasimme että äidin tila on huonontunut paljon, n. pari vkoa ennen kuolemaa, hoitajat alkoivat käydä useammin, lääkärikin teki kotikäyntejä. Me pyysimme koska olimme peloissamme ja emme ymmärtäneet kaikkea mitä tapahtuu. Äidin toinen käsi ei liikkunut viimeisinä päivinä laisinkaan. Toinen käsi teki loppupäivinä sellaista haromista tai jotakin pakonomaista liikehdintää välillä.

Viimeisenä viikkona hoitajat tulivat joka päivä pesemään ym.
Äiti oli siis ihan loppuun asti kotona. Ruokaa ei mennyt, mehua tarjottiin nokkamukista ja äiti kyllä ymmärsi aina meidän kysymyksemme ja vastasi jos halusi mehua. Jugurttia meni muutama lusikallinen.

Viimeisenä yönä hengitys oli selvästi muuttunut raskaammaksi,rohisevaksi,äänekkääksi. Eikä kauheasti vastaillut enää meidän kysymyksiin. Oli varmaan osittain tietoisuuden rajamailla. Ja aamulla äiti sitten menehtyi. Kuumeilua oli viimeisellä vkolla, korkeitakin kuumeita. Oloa helpotimme kostuttamalla suuta sekä otsaa ja ohuempaa peittoa laitettiin.

Paljon sai äiti kestää kun se jalka-amputaatiokin piti tehdä vielä loppupuolella. Urheasti kesti hoidot ja kaikki muutkin, ehkä jäi asioita sanomatta, tekemättä, mutta äidin toive oli olla kotona ja hän sai yhtä hyvän hoidon kotona. Aina oli tuttu ihminen lähellä ja saimme aina apua kun sitä pyysimme. Rauhoittelin usein äitiä, pidinkädestä, sanoin ettei ole mitään hätää. Aina hän selvästi rauhottui. Kuulohan säilyy aisteista loppuun asti. Kipulääkitys ym. järjestyi.

Rankkaa on kirjoittaa nyt, tunteet ovat niin pinnassa vieläkin.
Me harkitsimme äidin osastolle siirtoa siinä vaihessa kun isä ei enää jaksanut vaihtaa vaippaa koska äiti ei jaksanut auttaa liikuttelussa, mutta äiti sanoi,ettei halua. Jäin sitten pois töistä ja hoidettiin äitiä. Ja hoitajakäyntejä lisättiin. Äitini oli keväällä jo kirjoittanut itse elvytyskiellon.