Kuoleman kohtaaminen

Läheiseni sairastui rintasyöpään noin kaksi vuotta sitten. Hoidot aloitettiin heti ja syöpä saatiin leikattua. Läheiseni sai terveen paperit. Viime keväänä hän löysi itse patin läheltä kainaloa. Lääkärissä patti diagnosoitiin uudeksi kasvaimeksi. Tuntui pahalta, koska kyseinen henkilö oli juuri saamassa elämäniloaan takaisin ja energiaa palata töihin ja elää normaalia elämää.

Kesä meni vielä normaalisti, kuten alku syksykin. Läheiseni sai sekä sytostaatti-, että sädehoitoa. Lokakuussa tilanne alkoi näyttää jo huonommalta. Lääkäri kertoi syövän olevan agressiivinen ja ensimmäinen etäpesäke löytyi aivoista.

Jouluna kaikki kääntyi vieläkin huonommaksi. Joulusta olemme sinnitelleet, päivä kerrallaan. Äsken sain kuitenkin puhelinsoiton, että kyse on nyt vain muutamista päivistä. En voi käsittää tilannetta. Luulin, että olen jo hyväksynyt hänen kuolemansa, mutta itku ja raivo tuntuu olevan loputonta. Olen huolissani sukulaisistani, jotka ovat jo aikapäiviä sitten palaneet loppuun.

En halua menettää häntä. En halua, että hän kuolee. Tuntuu, että joka ikinen lihas ja raaja ovat toimintakyvyttömiä.