isä kotona

Meillä on varmaankin kyse ihan siitä saattohoidosta.

Isälläni todettiin tammikuun alussa aggressiivinen syöpä, joka on sittemmin levinnyt poskiontelosta lonkkiin ja jonkinverran aivoihinkin. Helmikuussa annettiin sädehoitoa, sitten kahden viikon jakso sytostaatteja, jotka lopetettiin koska isän kunto huononi merkittävästi. Luonnollisestikin kunnon huononeminen voi johtua myös syövän leviämisestä, mutta sitä emme tiedä, koska kaikki hoidot on nyt lopetettu.

Lääkäri oli sanonut, ettei 20 vuoden työuransa aikana ole nähnyt niin aggressiivista syöpää. Isän kasvoihin kasvoi joulun jälkeen parissa viikossa kasvain poskiontelon päälle, sädehoitojen alkaessa toinen silmä oli jo lähes muurautunut umpeen ja kasvain levisi otsalle. Sädehoidot onneksi nujersivat näkyvän kasvaimen, se oli aika hurjan näköinen. Nyt raju laihtuminen on muuttanut ulkonäköä.

Sytostaattihoidon aikana isä oli sairaalahoidossa kolme kertaa, nesteytksessä, koska ei syönyt tai juonut. Hän ei pysty enää liikkumaan, sillä syöpä on runnellut jo ennestään nivelrikkoiset lonkat. Sairaalaan ei kuitenkaan suostunut jäämään, vaikka lääkäri sitä suositti.

Nyt makaa tuossa olohuoneessa sairaalasängyssä. Ei anna pestä, syö vähän mutta onneksi juo sentään jonkun verran. Kipulääkettä on pitkäkestoista ja läpilyöntiin, kipulaastari myös. On todella väsynyt, puhuminen ja syöminen on vaikeaa sädehoidon tuhottua nielua. Nukkuu enimmäkseen ja on äkäinen. Vaikeaa kyllä on, mutta olemme yrittäneet kunnioittaa hänen toiveitaan. Tietenkään koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta kyllähän tämä tilanne on aika selkeä, eikä paranemisesta ole toivoa. Itse olen alkushokin jälkeen alkanut hyväksyä tilannetta; pitää mennä sillä mitä on. Päivä kerrallaan.