Re: Omat tekstit

Itkin kotona, mutta kerroin itkeneeni jopa TV-ohjelmassa eli en ole yrittänyt olla urhea. Yksi itkun paikka oli, kun opettelin lukemaan näitä runoja ääneen itkemättä, koska halusin lukea näitä Anniinan hautajaisissa. Pappi ei pitänyt ajatusta hyvänä, mutta olen tyytyväinen, kun pystyin lukemaan niitä siellä.

Ihmisen pitää saada surra niin kauan kuin hän sisällään tuntee siihen tarvetta. Pitää surra, sillä eräs mies kielsi koko lapsensa olemassaolon kuoleman jälkeen ja siitähän ei ajan mittaan hyvää seuraa, sillä mitä pidemmälle sen käsittelyn siirtää, niin sitä rankempana se viimein iskee. Lapsen kuolemaa on vaikea ymmärtää. Olen katsonut televisiosta eri ihmisten lausuntoja aiheesta. Suurin osa sanoo, että se jakaa elämän ennen ja jälkeen lapsen kuolemaa. Ei siitä eroon pääse, mutta kun sen ymmärtää niin sen kanssa voi elää ja pitää olla armollinen itselleen, sillä emmehän me sille mitään voi kun pahin on tapahtunut. Seuraava runo on tätä itsen ihmettelyä.

Katsoin peiliin

Katsoin peiliin,
näin itseni kolmesta suunnasta,
olin lukemattomina klooneina
päättymättömässä käytävässä

Kuinka monta minua tarvitaan,
että ympyrä sulkeutuu,
miten pitkään on mentävä,
että palaan taas itseeni?

Nuoruuteni suurin oivallus
ympyrän päättymättömyys,
jossa ei ole alkua eikä loppua,
se on kuin ikuisuus.

Olen tämän kloonini ehtoossa
toivottomasti eksyneenä,
hapuilen käytävän seiniä
karttaa etsien.

Katsoin peiliin,
näin itseni tuijottamassa minua,
arvioimassa minua,
enkä tiedä tulinko hyväksytyksi.