Re: Elegia

Eino Leinon runot ovat sitä jotakin syvältä tulevaa suomalaisuutta, tai ei, ei ehkä suomalaisuuttakaan, vaan ihmisyyttä.

Minua aikoinaan viehätti ja lohdutti, ja vieläkin, etenkin Elegian viimeiset säkeet "Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin." Jossain elämän vaiheissa olen kokenut itseni niin murjotuksi ja runnelluksi ja kun olen löytänyt oman tilani, rauhan paikkani, olen kokenut olevani se rotkon rauhaan hiipivä peto, semmoinen reissuissa ja taisteluissa rähjääntynyt leijona, joka menee turvaan nuolemaan haavojaan.

Sekin juohtui mieleen, kun kuulin, että Vesa-Matti loiri oli levyttänyt Leinon runoja, siis sen ensimmäisen levyn. Ensimmäinen ajatus oli "Voi ei, kuinka joku saattaa ja uskaltaa mennä koskemaan näihin runoihin!", olin aivan järkyttynyt. Sitten kun kuulin ne runot, ne laulut, en ollutkaan pahoillani. Ja nyt ne runot soivat mielessä, kun niitä luen.
Mitä sinä ja te muut ajattelette näsitä runolevyistä?