Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Runoryhmä

Pyhiinvaellus

Tervehdys ja kiitos kaikille jotka annoitte palautetta omat tekstit osiooni, jossa jaoin lapseni kuoleman aiheuttamia tuntojani. Hautajaisten jälkeen lähdimme pyhiinvaellukselle Pohjois-Espanjaan ja olen siellä vaeltaessani, sekä kotona jatkanut vaellusrunojen kirjoittelua. Laitan kuitenkin tähän alkuun tänä syksynä kirjoittamani ja sen jälkeen voin jakaa aikajärjestyksessä 1998 alkaen syntyneitä.
Omasta tilanteestani voin sanoa, että nykyään käyn puolivuosittain kontrollissa ja kesäkuun tulos oli mittaamaton eli edelleen toistaiseksi terve. Kesä oli kiireinen, sillä rakentelimme pojan kanssa varastoa ja teimme polttopuita hänelle. Mutta sitten asiaan.

Kukkia haudalleni

Vein kukkia haudalleni,
sinulle,
sieltä me nousemme
enkelin siivin
etsimään uutta kotia.
Ei paina askel,
kun lähdemme Pyreneiltä
Santiagoon,
kuin ajatus olemme perillä,
vaikka olemme matkalla
nytkin.
Unikon punainen kyynel suli rakkaudeksi
viinirypälepellon pientareella
ja ne kutsuivat meitä matkaan
itseemme,
oppiaksemme tuntemaan elävämme
silloinkin,
kun kukat ovat kuivuneet
haudallamme.
JIL | 9.10.2013 klo 15:32:13