runo menettämisestä ..

taas istun sänkysi vierellä sairaalassa .. niin monen monta kertaa tulen luoksesi jokainen sydämen lyönti ja ajatus vieläkö sinä olet hengissä ?? katson kasvojasi, yritän painaa mieleeni äidin kasvot , kaiken sen tutun, näen olet kipeä, katson tippapulloa ja , sinä nukahdat ... sairaala huoneessa hiljaista .. mietin miksi ei kivut hellitä, että jos taivaassa joku on , miksei hän auta rakasta, jolla on tuskat? ja toisaalta omaa lapsuutta ja nyt vain huomaan se on minun vuoroi olla rakkaan vierellä , joka aikanaan minut hoiti vauvana .. miten hullulta tuntuu, roolit ovat vaihtuneet.. katson ulos järvelle .. kuuntelen nukut, hengitys välillä korahtaa .. ajattelen ,kuinka kauan vielä? mikä tämä elämä on mikään ei ole kuin ennen.. rintaani puristaa, kyyneleet yritän peittää vaikka sielusstani ja sydämestäni murtuu palanen. kumpa vaan sais voimaa jostain jaksaa hetken kerrallaan...