Re: se ainoa - kerran vielä

Antaa puheenvuoro
masentuneelle,
jota kukaan
ei vakain aikein
kuitenkaan aio,
ei halua,
ei jaksa
kuunnella,
jonka kertomaa ei uskota
vaikka kuunneltaisiinkin
ei osoita hyvää kohtelua,
masentuneeen ihmisarvon,
vakaumuksen ja
yksityisyyden kunnioittamista,
vaikka masentuneen äidinkieli,
yksilölliset tarpeet
ja kulttuuritausta otettaisiinkin
mahdollisuuksien mukaan
mitä suurimassa määrin
lakien ja asetusten mukaisesti
huomioon.

Vaan se osoittaa
lähinnä kieroutunutta
huumorintajua.

- Ihanko totta
unettomuutta,
keskittymisvaikeuksia,
sydämen tykytystä,
hikoilua,
vapinaa,
huimausta?
Mitä uutta?
Meillä kaikillahan on,
olemme ihmisiä!
Ja sitten alkavat
jo monisyiset
perustelut.
Kuinka nekin jotkut joutuivat lapsina
sietämään puutetta
ja nälkää,
vanhempien riitoja,
sodasta tai maamme
jälleenrakentamisesta
johtuvaa
epäoikeudenmukaista
kohtelua ajanjaksona,
jolloin ei kenellekään
- ei yhden yhdellekään -
olisi tullut edes
mieleen
antaa periksi,
sortua valittamaan.

- Hampaat irvessä
sitä puskettiin läpi
vaikka harmaan
kiven, perkele!
Vittu nyt on vielä
kaikki pelit ja vehkeet,
ilmaiset kouluateriat
ja citymaasturit.
Saisivat hävetä saatanat,
helevetin masentuneet,
perkeleen loiset!

Kylläpäs helpotti,
kuuntelijaa.