Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Onkohan minulla syöpä?

Kohdunkaulansyöpääkö?

Nyt pelottaa ihan tosissaan.

Ollut jo pitkään erinäisiä oireita, ja kerran aiemmin oli papassa joitain solumuutoksia, mutta silloin oli myös tulehdus, jonka sanoivat saattaneen aiheuttaa muutokset papaan. Nyt sitten kävin papassa uudelleen, ja siellä jotain oli näkynyt. Nyt odottelen jatkotutkimuksiin, ottavat kohdunseinämästä joitain koepaloja? Tai näin ainakin ymmärsin.

Olen 30v ja olen kahden pienen (2 -ja 4-v) lasten yksinhuoltaja.

Mitenkähän tässä pystyy olemaan vielä tämän viikon ennenkö jatkotutkimuksiin aika on, ja sen jälkeen odottaa tuloksia se 6 viikkoa..
lumikukka | 21.5.2013 klo 14:41:06